Sivut

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Kasvoja ja käsiä

Gary Snyder mietteliäänä.

Kuva on peräisin  blogista Face and Hands.  Bloginpitäjä on kerännyt  netistä kirjailijoiden kasvo- ja käsikuvia.

Gary Snyderista enemmän  Marjatta Ripsaluoman kirjoituksessa Gary Snyderista, muun muassa.  Suosittelen.

Ja vielä yksi   linkkivinkki.  Vanhat  blogikirjoitukset kannattaa tallentaa pdf-muotoon.  Luin  Facebookista, että  Yhdysvalloissa  on tekeillä  lakimuutos, jonka jälkeen mikä tahansa  blogi voi  kadota  milloin tahansa  ilman varoitusta.  En  ole  tarkistanut pitääkö tieto paikkansa.  Joka tapauksessa   kannattaa  ottaa  blogista  varmuuskopio.  Blogbookerilla se onnistuu.  En tosin  ole  vielä itse kokeillut, miten hyvin  onnistuu. 

PS. Eilen  kirjoitin, että  käsikirjoitus on valmis,  siis omasta mielestäni.    Kustantaja saattaa olla eri mieltä.  Se on ollut  kustantajan syynissä  kuukauden.  Tänä  aamuna sain  rohkeuden/tarmonpuuskan.  Soitin  ja  kysyin mikä on  tilanne.  Ei   hyvä eikä huono,   se  on sellainen , että  tällä  viikolla     kustannuspäällikkö on  Frankfurtin kirjamessuilla,   ensi viikolla  Helsingin kirjamessuilla, ja sitä seuraavalla viikolla  minä olen St. Jean de  Luzissa, Biskajanlahden rannalla.   Siellä  on onneksi muutakin ajateltavaa kuin käsikirjoituksen  kohtalo ja tulevaisuus.


1 kommentti: