Sivut

torstaina, lokakuuta 18, 2012

Kirja valmis?

kysyi  hammaslääkäri.   Noin neljännesvuosisadan kokemuksella hän tiesi, että otan häneen  yhteyttä  kirjan valmistuttua.   Syynä oli  juuria myöten  haljennut hammas. Sellaista on tapahtunut aikaisemminkin, en muista enää mikä kirja  sen   aiheutti.    Tämänkertaisen halkeamisen  aiheutti Unennäkijän  muistelmat.   Aina on  hampaissa  jotain kremppaa,  reikiä, tulehduksia ynnä muuta kirjan  kirjoittamisen jälkeen.   Rankkaa hommaa, en  suosittele heikkohampaisille, heikkohermoisille,  ekstroverteille enkä niille  jotka  eivät kestä  pettymyksiä.

 Unennäkijän muistelmien ensimmäinen  osa nyt kustantajalla.   Odotan päätöstä, elän hermostuttavaa aikaa.  Tässä vaiheessa  näen yleensä  toive- ja pelkounia   kustantajasta.  Kumma kyllä nyt   en  ole  nähnyt  hänestä vielä yhtään  unta.  Toivon  että käsikirjoitus hyväksyttään    (että voisin hankkia  implantin pois vedetyn hampaan tilalle) ja pelkään  ettei sitä hyväksytä.



  
 Ninni  on minun asssistenttini.    Kirjoituspöydällä  on vanhoja  päiväkirjoja vuodelta  1988, jolloin Hullun taivaassa ilmestyi. Olen  parhaillaan  kirjoittamassa muistelmien  toista osaa. Siksi nuo  vanhat päiväkirjat  ovat esillä.  Saa nähdä mikä hammas  lähtee, kun toinen  osa on valmis.  

1 kommentti:

  1. Hammassärkyä pahempaa ei olekaan.

    Tässä kaupungissa ei ole järjestetty säännöllistä päivystystä kahdelle potilaslajille: eläimille ja hampaansa rikkoneilla ja särkypotilaille.

    Kumpikin on tälle perheelle kammotus: kissa sairastuu takuuvarmasti iltaisin tai viikonloppuisin ja hammas samaten halkeaa, ainakin ihmisellä.

    VastaaPoista