Kuva YLEn Elävästä arkistosta. Kekkonen tanssii masurkkaa
vuonna 1964 Puolassa.
Toissayönä näin pitkästä aikaa unta Kekkosesta. Se oli säyseä uni verrattuna entisiin Kekkosuniini. Munkkiniemen yhteiskoulussa ( entinen kouluni todellisuudessa) oli jokin juhlatilaisuus, johon
Kekkonen osallistui. Tilaisuuden jälkeen
hän jäi juttelemaan pihalle juhlavieraiden kanssa. Seisoin pihalla syrjässä muista. Kekkonen huomasi minut ja tuli luokseni, kätteli ja
sanoi "terve Anita ", ja minä sanoin
"hei Kekkonen". Hän lähti pihalta kävelemään kanssani ja saattoi minut kotiovelle.
Hän suhtautui
minun isällisesti, antoi neuvon, että minun pitäisi pitää hiukset
auki. Minulla oli hiukset niskassa nutturalla.
Herättyäni ihmettelin, mistä Kekkonen unimaailmaani yhtäkkiä ilmestyi. Noukkiko alitajunta hänet uneen edellisen päivän tapahtumista, sillä kun on tapana kiinnittää yöllä huomiota asioihin, joita tietoinen minä ei ole päivällä huomannut?
Edellisenä päivänä olin tavannut freelancer-toimittajan joka oli tekemässä juttua unista Maaseudun tulevaisuuteen. Sympaattinen toimittaja, joka tiesi unista paljon, ja osasi tehdä oikeita kysymyksiä. Hän oli tehnyt kirjallisuustieteellisen gradun unista ja käyttänyt lähteenä mm. kirjaa Nainen unen peilissä, jonka hän toi mukanaan. Kekkosesta ei ollut puhetta, mutta unikirjassa on kolme neljä unta Kekkosesta. Minä en niitä muistanut, mutta alitajunta muisti. Sillä on paljon parempi muisti kuin minulla.
Tuskin nykyään kirjoittaisin yhtä vapaasti omista unistani kuin 30 vuotta sitten. Minusta ( ja alitajunnastani) on tullut konservatiivi, kuten usein vanhemmiten käy, surullista kylläkin. Yksi Kekkosunista oli aika villi, tällainen: "Kekkonen oli matkalla omiin hautajaisiinsa pitkässä mustassa limusiinissa. Minä istuin hänen syissään takapenkillä. Tunsin takapuoleni alla, kuinka hänen kalunsa koveni ja alkoi seistä. Huudahdin: "Kekkonen elää!" Mutta Hietaniemen kappelissa hän oli jo niin kuollut, että haisi. Hän makasi alttarilla. Ihmiset toivat hänelle kukkia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti