sunnuntaina, helmikuuta 01, 2015

Ekstrat 4. Tšernobyl ja kaksi retkeä Valko-Venäjällä

Kesällä 2000 joku  kertoi Minskissä, että  70 % :ia  Tšernobylin  radioaktiivisesta laskeutumasta  oli   tullut alas  Valko-Venäjällä,  koska venäläiset olivat ampuneet hajalle kohti Moskovaa menossa olleen  saastepilven,  En tiedä oliko se tarua vai totta, mutta  minuun iski  välittömästi  ruokafobia.   En uskaltanut syödä lihaa, kalaa, vihanneksia enkä juureksia.  Söin vain keksejä ja join punaviiniä.  Keksien hintaa en muista, mutta pullo gruusialaista punaviiniä Old T’bilisiä maksoi  lähes viisi miljoonaa  ruplaa.  Pankista sai kymmenellä dollarilla kahdeksan miljoonaa ruplaa.  Olin monimiljonääri  kolmen päivän ajan.

 Muistan illallisen  johon osallistuin matkatovereideni kanssa matkan  toisena iltana. Ravintola oli Minskin ulkopuolella. Olin kuvitellut , että se on pieni kodikas  maalaispaikka, mutta kun näin  sen kaduin, että  en  jäänyt  hotelliin.  Se oli neuvostotyylinen valkotiilirakennus keskellä synkkää kuusimetsää.   Paikan kolkkoutta lisäsi kaatosade ja kaksi miliisiä, jotka hakkasivat ravintolaan pyrkivää humalikkoa pampuilla. Tarjolla oli rasvaisia makkaroita, kaalia, tomaattia ja vetistä perunasosetta, ruokajuomana oli suolaista vettä.  Votkaa sai ostaa baarin puolelta, yksi ryyppy maksoi melkein miljoonaa ruplaa.  Tervetuliaispuhe, jonka piti pönäkkä kultahampainen mies, ei kohentanut tunnelmaa. Tulkki esitteli englanniksi hänet toimeenpanevan komitean edustajaksi, mutta minä kuulin, että hän on teloituskomitean edustaja. Mies sanoi, että kirjallisuus on osa yhteiskuntaa, joka taistelee demokraattisista oikeuksista.
    ”Tässä maassa, jossa kirjailijat pannaan vankilaan!” sanoi Kamiel Vanhole, belgialainen kirjailija, joka istui vieressäni.  Hän halusi lähteä takaisin hotelliin, mutta taksia ei ollut eikä sitä saanut. Hän  suunnitteli bussinryöstöä.
     ”Osaatko sinä ajaa bussia?” hän kysyi.
      ”Toivoisinpa, että osasin,  minä sanoin ja jatkoin: ” Tulet muistamaan tämän paikan lopun ikäsi.
      ”Kirjoitan tästä illasta pienen surullisen tarinan, hän sanoi.
      ”Tämä on vain unta, ja minä olen osa sinun untasi,” minä sanoin.




Valko-Venäjä oli maa johon en todellakaan tuntenut mitään vetoa, mutta vajaan  vuoden  kuluttua toukokuussa 2001  osallistuin  Suomen PENin   järjestämälle   matkalle.  Matkaohjelmaan kuului retki ” zoonalle”,  alueelle joka  oli saastunut
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudessa.  Opas kertoi, että ihmiset eivät osanneet pelätä onnettomuuden jälkeen, koska missään ei näkynyt kuoleman  merkkejä, ja he  jäivät  asumaan  alueelle. Vasta kolme neljä vuotta myöhemmin kun lapsia syntyi epämuotoisina ja ihmiset sairastelivat outoja tauteja, aluetta ruvettiin evakuoimaan ja teiden varsiin ilmestyivät ydinvaaran ja pääkallon kuvat. Siellä ne olivat edelleen, kun toukokuun viimeisenä päivänä ajoimme bussilla zoonalle.  Tšernobylin onnettomuudesta oli kulunut viisitoista vuotta.
        ”Värit hehkuivat kirkkaampina ja luonto oli entistäkin  kauniimpi  räjähdyksen jälkeen”,   opas sanoi ja jatkoi:
    ”Mutta se oli tuhoavaa kauneutta. Ihmiset eivät käsittäneet, että kauneus on hengenvaarallista. Hallitus vakuutti ihmisille, että kaikki on hyvin, he voivat jäädä asumaan alueelle.   Hallitus ei halunnut sijoittaa vähiä rahoja evakuointiin. Vain kaksikymmentäviisi kylää eniten saastuneelta alueelta tyhjennettiin ja haudattiin.”
        ”Haudattujen kylien muistomerkit  ovat Slavgorodissa, suomeksi Eläköön- kaupungissa, jonka nimi oli  ennen Ryyppäyksellisyys,”  tulkitsi Jukka Mallinen oppaan puhetta.
     Ne jotka olivat jääneet asumaan alueelle, saivat valtiolta korvausta eli  ”arkkulisää”, ja heidän lapsensa pääsivät ilmaisille toipumisleireille pari kertaa vuodessa,”  kertoi oppaamme.

 Katselin bussin ikkunasta maisemia, luonto hohti auringonpaisteessa, alkukesän värit olivat kirkkaita, mutta eivät säteileviä. Näin kaksi isoa karjalaumaa ja laajoja peltoja, joilla kasvoi vehnää ja sokerijuurikkaita. Toisin kuin Venäjällä pellot olivat hyvin hoidettuja, samoin talot.  Mies kuokki maata, perunanvarret olivat reheviä, hanhet söivät ruohoa, hevonen huiski häntäänsä. Eläköön-kaupungin johtaja joka oli tarjonnut meille aterian,  oli sanonut että täällä tuotetaan puhtaita elintarvikkeita.
    ”Älkää pelätkö syödä meidän ruokiamme. Syökää kaikkea ja juokaa myös meidän votkaamme.”         Puheen  lopuksi hän oli kiittänyt  Lukašenkaa:
    ”Meillä on isäsemme, joka on parempi kuin kaikki puolueet yhteensä.”
    Kumma kyllä ruokafobia, jota olin potenut  Valko-Venäjällä vuosi sitten , oli kokonaan kadonnut.  Ehkä se  johtui suomalaisesta matkaseurastani, joka  ei ollut  yhtä  järkyttynyt  Valko-Venäjän  ruoka- ja sananvapaustilanteesta kuin länsieurooppalaiset kirjailijatoverini edellisenä kesänä.



  Bussi kiihdytti vauhtia, kun tulimme alueelle, jossa säteily oli niin voimakasta, että siellä ei saanut pysähtyä. Koivut olivat palaneet tien varteen, sähkötolpissa ei ollut lankoja.  Ohi vilahteli hylättyjä taloja, joissa ei ollut kattoa ja ikkunat olivat rikki.  Mutta niityllä  laidunsi pulska nautakarja.  Ajoimme kylään, jossa asui kolme ihmistä.  ”Säteilyvaara, sisään ajaminen ja käveleminen kielletty!” luki kyltissä kylätien laidassa.
     Säteilykylän ”mediaihmiset” tekivät vaikutuksen, mummo joka seisoi ukkonsa kanssa pihalla  kissa   sylissään, ja  ”kunnon sotamies Sveik” (nimi jonka joku meidän ryhmästämme  oli antanut vanhalle miehelle)  antoi tottuneesti haastattelun. Hän kertoi, että alkuvuosina kävi useammin lehtimiehiä, nykyään hyvä jos kerran vuodessa.  Hän vakuutti, että he elivät hyvin zoonalla, vaikkei heillä ollut sähköä, ei puhelinta eikä muitakaan nykyajan mukavuuksia. Kaivosta voi juoda vettä ja järven kaloja voi syödä.
    ” Ensin niiltä pitää katkaista pää ja häntä, sitten pistää seisomaan liemeen, jossa on viinietikkaa ja suolavettä. Puolentoista tunnin kuluttua epäpuhtaudet ovat kadonneet, ei ole  mitään haittavaikutuksia. Tässä minäkin seison, en ole kuolla kupsahtanut,” Svejk sanoi pilke silmäkulmassa.
       Joku meistä epäili, että hän on Lukašenka propagandisti, joka on jätetty kylään hoitamaan tiedottajan tehtävää, rauhoittamaan huolestuneita ihmisiä ja  kertomaan  että zoonalla voi elää ja  syödä kalaa, lihaa  sekä sieniä, jos vain  muistaa liottaa niitä  etikkavedessä.




 Minulla ei ollut kameraa  mukana zoonalla . Se oli varastettu syksyllä Pietarissa.   Olen  kaapannut  tämän  jutun kuvat netin  Tšernobyl -sivustoilta.

Tunnisteet

unet (12) Kirjallisuus (6) Ekstrat (4) kirjat (4) muistelmat (4) bloggaaminen (3) kirjoittaminen (3) Arvo Turtiainen (2) Handke (2) Juhani Konkka (2) Knausgård Taisteluni (2) identiteetti (2) kirjailijat (2) taide (2) Aleksandr Fadejev (1) Anna Ahmatova (1) Anna Politkovskaja (1) Arvo Valton (1) August Strindberg (1) Best European Fiction 2011 (1) Bilboa (1) Boris Pasternak (1) Bulganin (1) Claudia Magris (1) Colette (1) Cézannen asetelmia näytönsäästäjässä (1) Dubrovka-teatterin kaappaustragedia (1) Ellen Niit (1) Ene Mihkelson (1) Frank Gehry (1) Gary Snyder (1) George Whitman (1) Google Art Project (1) Guggenheim (1) Heikki W. Virolainen (1) Helene Cixous (1) Hendaye (1) Hondarribia (1) Hrutshov (1) Hullun puolustuspuhe (1) Hullun taivaassa (1) I Ching (1) Johanneksen tunnustuksia (1) Jouko Tyyri (1) Juha Seppälä (1) Juhani (1) Jukka Mallinen (1) Julia Kristeva (1) Kalashnikov (1) Kalevala (1) Kamiel Vanhole (1) Karen Blixen (1) Kari Sallamaa (1) Kekkonen (1) Kodin enkeli (1) Konkka (1) Koskenpesä (1) Kun kyyhkyset katosivat (1) Lauri Viita (1) Lilli Promet (1) Majakovskin selän takana (1) Manuela Gretkowska (1) Marie Darrieussecq (1) Mathias Rust (1) Merja Virolainen (1) Metafyysinen kabaree (1) Mihail Šolohov (1) Mikrokosmoksia (1) Milan Kundera (1) Minna Canth (1) Mr.Smith (1) Musta purje Valkea Purje (1) Nainen unen peilissä (1) Paavo Rintala (1) Paracelsuksen haavamies (1) Paul Auster (1) Peking-hotelli (1) Pierre Loti (1) Pronssisotilas (1) Putinin Venäjä (1) Ruttohauta (1) Shakespeare and Company (1) Shakespeare and Company (1) Sofi Oksanen (1) Stalinin aika (1) Stendahlin syndrooma (1) Suojasää (1) Suomalais-ugrilainen kirjailijakonferenssi (1) Suvikunta (1) Tappajapuu (1) Tietämättömyys (1) Tiina Pystynen (1) Turgenev Metsämiehen muistelmat (1) Työmiehen vaimo. feminismi (1) Tšernobyl (1) Udmurtia (1) Unennäkijän muistelmat (1) Unni Drougge (1) Unto Kupiainen (1) Valko-Venäjä (1) Vanhat kirjoitukset (1) Vanhoja tietokoneohjelmia (1) Veikko Huovinen (1) Veitikka (1) Viktor Šibakov (1) Virginia Woolf (1) Viron miehitysaika (1) Vladimir Putin (1) Väinö Linna. Kirsi Kunnas (1) W.G.Sebald (1) Yrjö Jylhä (1) Zoona (1) armenialainen kosija (1) blogit (1) elämänkerrat (1) emigrantin juurettomuus ja kielettömyys (1) globalisaatio (1) huumori (1) inkeriläiset (1) juhlat (1) kirjoittaminen. L.Onerva (1) kissat (1) lukihäiriö (1) luonto (1) matkapäiväkirja. (1) mieskalenteri (1) mieskirjailijat (1) muisti (1) naiskirjailijat (1) naiskirjallisuus (1) omaelämäkerrallisen romaanin problematiikka (1) seksi (1) syksy (1) taidetta (1) tasa-arvo (1) tavis (1) testit (1) tunnustuskirjallisuus (1) työmaani (1) tšetšeenit (1) vaalit (1) vasenkätisyys (1) virolaiset kirjailijat (1)