lauantaina, heinäkuuta 06, 2019

Maggie Nelsonin Argonautit, kirja sateenkaarirakkaudesta

Lorenzo Costa (n.1500-1530).  Argonautit ja Argo-laiva  matkalla Kolkhiiseen


MAGGIE NELSON (s. 1973) on yhdysvaltalainen kirjailija, runoilija, esseisti ja tutkija, joka asuu Los Angelesissa. Kirjoittamisen ohella hän opettaa luovaa kirjoittamista California Institute of the Artsissa. Hän  on  kirjoittanut viisi tietokirjaa ja  neljä runokokoelmaa. Hän  on väitellyt  heteronormatiivisuudesta  1950-60  -lukujen   New Yorkin abstraktissa taiteessa, kerrotaan  Wikipediassa.   Minun muistikirjani mukaan hänen väitöskirjansa nimi oli Performance of Intimacy (Yksityisen esittäminen). Ohjaajana oli   feministiprofessori Christine Crosby, joka opetti  sukupuolen ja  seksuaalisuuden tutkimusta, ja oli  käyttänyt elämänsä "identiteetin monimutkaistamiseen ja dekonstruoimiseen."  Nelson  sanoo tarkoittavansa  esittämisellä kirjoittamista, "joka  dramatisoi ne  tavat, joilla me olemme toisiamme varten tai  toistemme ansiosta." 

Argonautit (suom.  Kaijamari Sivill, Kustantamo S&S, Helsinki 2018) on kirja rakkaudesta. Kirja  alkaa  raflaavasti.  Minäkertoja muistelee   ensimmäistä panoa  lokakuussa  vuonna  2007  Harryn poikamiesboksissa. "Sängyn vieressä sinulla oli Molloy - ja hämärässä suihkukopissa kasa dildoja,"  hän kirjoittaa. Luovan kirjoittamisen opettaja tietää  miten  herätetään lukijan  uteliaisuus ja  vedetään hänet mukaan.  Sivumennen sanoen Molloy on Beckettin  romaanihenkilö, minun muistini mukaan liikkumaton, ehkä rampa mies, joka oli oudon fiksoitunut  kuolleeseen äitiinsä.

Kirjan seuraavassa kappaleessa minäkertoja kertoo  "sinälle" siis Harrylle, että  "ennen kuin  tapasimme olin omistanut elämäni  Wittgensteinin lauseelle, jonka mukaan  se mitä ei voi ilmaista, sisältyy - ilmaisemattomaan! - ilmaisuun.  Paradoksaalisesti se kertoo, aivan kirjaimellisesti,  miksi kirjoitan  tai miten kykenen  jatkamaan kirjoittamista." ( s.7)  Tässä vaiheessa   ymmärrän, että on kysymys älykköromaanista.  Mutta  sivulla 23 minulle  valkenee,  että  ei olekaan  kysymys  romaanista, vaan   romaaninmittaista  esseestä,  jonka   puhuja on   kirjoittaja  eikä  fiktiivinen   "minäkertoja".   Kirja kuuluu kirjastoluokituksen mukaan Amerikan  englanninkielisen kirjallisuuden historian ja tutkimuksen luokka.  Luokittelija  on varmaan raapinut päätään, kun on  pohtinut mihin luokkaan sijoittaisi Nelsonin kirjan.  

 Harry  on virallisesti nainen, mutta on  muuttumassa mieheksi.  Häneltä  leikataan rinnat ja hän saa testosteroni-hoitoa.  Samanaikaisesti  kirjoittaja  odottaa lasta  ja on  muuttumassa "luonnolliseksi naiseksi". Hän viittaa Aretha Franklinin lauluun  "You make me  feel like a natural woman", ja  kirjoittaa itsensä  asemoimisesta johonkin identiteettiin, vaikka "luonnolliseksi naiseksi." Hän kirjoittaa raskaudesta ja synnyttämisestä.  Kuusikymmentäluvulla    ne  olisivat  olleet  banaaleja   aiheita,  joista  ei kannattanut  kirjoittaa.    Ajan kirjallisuutta  hallitsi miehen ääni.  Kuinka  toisin  ja  paremmin   asiat  ovatkaan 2010-luvulla!  Nelson kertoo,  miten   odottavaan äitiin  suhtaudutaan  Amerikassa. Sotilashenkilöt tekevät hänelle kunniaa lentokentällä, kun hän paarustaa ison  vatsansa kanssa  ohitse.   Kaikkialla häntä autetaan,  hänen  laukkujaan kannetaan portaissa, niitä   nostetaan  junan  laukkuhyllylle.   Mutta minä pyörryin   täydessä  raitiovaunussa, kun odotin ensimmäistä lastani. Suomessa ei ollut  siihen aikaan tapana antaa  kenellekään paikkaa julkisissa kulkuneuvoissa. Se oli saavutettu  etu, josta ei  luovuttu. Saattaa olla vieläkin.

Nelson  kirjoittaa äiti-lapsi-suhteesta ennen synnytystä, "veren, lapsiveden ja äänen kuplasta" ja sanoo: "Minulla ei ole minkäänlaista halua irrottautua  omasta kuplastani.  Mutta siinä on ansa: en  voi pitää lasta sylissä samalla kun kirjoitan." Miten  hän tarkoittaa?  minä ihmettelen.  Kun kirjoitin,  pidin vauvaa  sylissä  kunnes se  alkoi  painaa liikaa reisiäni noin  kolmen neljän kuukauden ikäisenä.  Ja  hän kirjoittaa äiti-lapsi-suhteesta  synnyttämisen jälkeen, maidon nousemisesta rintoihin ja imettämisen eroottisuudesta, seksuaalituntemuksista, nautinnosta. " Kyseessä on rakkaussuhde. [...] Minulla on vauvani, vauvallani on minut," Mutta hän kirjoittaa myös  miten rasittavaa on olla vauvan äiti,   Yökausien valvomisen jälkeen hänellä  oli toistuva näky,   että  joku oli iskenyt  Iggy-vauvan päähän  saksenpuolikkaat.  Hän  pelkäsi että hänellä on synnyttämisen  jälkeinen masennus eikä hän  voinut kertoa Harrylle saksinäkyä.  Miten  tuttua!  Minä pelkäsin  synnyttämisen jälkeen  aivan irrationaalisesti saksia ja veitsiä. En  uskaltanut  leikata vauvan  kynsiä enkä puhunut   ahdistuksestani kenellekään, ettei minua luultaisi hulluksi ja  lastenhuolto veisi vauvan minulta.  

Jossain yhteydessä hän  kirjoittaa, että lapset eivät ole erityisen kiinnostavia. "Kiinnostavaa on kuitenkin se, että huolimatta siitä tylsistyttävästä pitkäveteisyydestä, jota lasten kasvattaminen 95-prosenttisesti on, me yhä yhä edelleen  hankimme  lapsia,"  Muistan miten tylsää oli istua hiekkalaatikon reunalla  kaitsemassa taaperoikäistä,  ja  olen sataprosenttisesti samaa mieltä hänen kanssaan. 

Lukemista   häiritsi  hieman   sukupuolitutkimuksen  sanasto, jota  Nelson käytti. Onneksi on olemassa Setan sateenkaarisanasto, josta selvisi että  CIS tarkoittaa, että "henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Suurin osa ihmisistä on cis-sukupuolisia." QUEER   on identiteetti, joka tarkoittaa, ettei ihminen halua määrittää omaa seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoltaan.  MUUNSUKUPUOLINEN  on jo varmaan kaikille niin tuttu sana, ettei  sen merkitystä tarvitse katsoa sanakirjasta. 

Lukuprosessini oli katkeilevaa. Samanaikaisesti Argonauttien kanssa luin Lucia Berlinin Siivoojan  käsikirjaa 1 ja 2,     kuuntelin Rachel Cuskin Ääriviivoja  ja   kävin muistikirjassani   keskustelua  Nelsonin  kirjan kanssa. Olin joistakin asioista eri, joistakin samaa mieltä.   En esimerkiksi  hyväksynyt,  kun hän kirjoitti, että surrealisti André Bretonin "heteroromantiikkaa on vaikea niellä,"  mutta   luin ihastuneena, kun hän kirjoitti inhonneensa aina  Hamletin  misogyynistä murjotusta äidin uuden avioliiton takia. Ja   tunsin  hänet sielunsukulaisekseni, kun hän  tunnusti:" Suurin  osa siitä mitä kirjoitan, tuntuu minusta huonolta, ja  sen tähden on vaikea tietää, mitkä ajatukset tuntuivat huonoilta siksi, että ne ovat  ansiokkaita, ja mitkä siksi, että eivät ole."

Nelson  pohtii   kirjoittamistaan ja  toteaa , että    hänen   häpeällinen salaisuutensa on aina ollut, että  kirjoittaminen käsittelee häntä itseään. Mutta  henkilökohtaisen julkistaminen sosiaalisen median tyyliin ei  ole hänen heiniään. "Pahin painajaiseni on välitön, puntaroimaton digitaalinen itsensä paljastaminen."[...] "Onneksi raitistuin ennen kuin sain wifin." Perin tuttua minulle on myös hänen epäröintinsä  tekeillä olevan kirjan suhteen: " Jo tämän kirjan kirjoittaminen saattaa olla väärin. Olen kuullut monen puhuvan  säälivästi lapsista joiden vanhemmat ovat kirjoittaneet heistä, kun he ovat olleet pieniä." 

Mutta  miksi  rakkaudesta kertovan kirjan nimi on Argonautit?  Argonauttien tarina Argo-laivasta on  aika  hurja.  Jason lähti  viidenkymmenen miehen  kanssa  hakemaan kultaista taljaa  Kolkhiista. Hän oli  rakentanut  jonkun jumalattaren avulla  ( ehkä Pallas Athenen) Argo-laivan, joka oli saanut  jumalattarelta sellaisen taikavoiman, että se  selvisi kaikista  myrskyistä ja jopa Skyllasta ja Kharybdiksesta ehjänä.   Kolkhiiissa asui Medeia, joka   rakastui Jasoniin, auttoi   häntä  ryöstämään kultaisen taljan,  meni  naimisiin ja   sai lapsia hänen kanssaan ja  tappoi  lapset, kun  Jason petti hänet.  Jason sai prinsessansa, mutta hänelle kävi lopulta huonosti. Argo-laivasta  putosi hirsi hänen päähänsä ja tappoi hänet. 

Minulle  jäi  kirjasta sellainen   käsitys , että  Argo-laiva  symbolisoi parisuhdetta,  joka uusiutuu aina  kun  sanoo  kumppanilleen " Minä rakastan sinua."  Korjatkaa jos muistan väärin. Nelson  oli saanut vertauskuvan   kirjasta  Barthes on Barthes,   jossa Barthes kertoo, että argonautit   uudistivat   osa osalta  jokaisen osan  Argo-laivasta niin että  se oli  lopulta kokonaan uusi laiva, mutta  nimi ja muoto pysyivät  samana.  En löytänyt   tällaista yksityiskohtaa Laroussen  suuresta mytologia-ensyklopediasta, en myöskään Robert  Gravesin  The Greek Myths -teoksesta.   Todennäköisesti Barthesilla on ollut jokin muu  myyttikirja   käytössään. Joka tapauksessa ajatus  rakkauden uudistumisesta   kielen  voimalla on kaunis eikä  sen pitäisi olla outo suomalaisillekaan,  joiden  kansalliseepos Kalevala ylistää sanan voimaa.

Olin jonottanut Argonautteja kuukausikaupalla kirjastosta. Harmittaa, että se piti palauttaa  enkä  ehtinyt  lukea  sitä toiseen kertaan.  Varasin  kirjan  uudestaan.  Jonossa ennen minua   oli  runsaat 450  ihmistä, mikä  hämmästytti minua. Ihmiset eivät ole lakanneet  lukemasta, he lukevat  jopa  Argonauttien kaltaisia  esseemäisiä  kirjoja, eivätkä vain  dekkareita ja  perinteellisiä  juoniromaaneja "pertsoja."    Olisi kiinnostavaa   saada tietoa  kirjastojen  lainaustilastoista eikä vain  kirjakauppojen  myyntitilastoista, jotka kertovat  ostajista, mutta eivät lukijoista.  Kiinnostavaa olisi myös tietää, miten  lehtiarvostelut vaikuttavat  yksittäisten kirjojen lainausmäärien kasvuun.  Minulla  on kokemusta vain omista kirjoistani.  Hesarin  arvostelut ovat  vaikuttaneet  yllättävän paljon niiden lainaukseen. 

Lisäys: Maggie Nelson  kertoo Argonauteista London Reviewin kirjakaupassa:

https://www.youtube.com/watch?v=s-Yxhc2nNxo&fbclid=IwAR08eFykhjrt-0TkAiwBAbHBsGeDbhWlLvJ4X6T1bdVtdcZWwpNuUEyaCrQ

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Anita, Hesarin kritiikki vaikuttaa tietysti senkin vuoksi, että sillä ei ole juuri kilpailevia päivälehtiä. Semmoisia, joilla nyt olisi vielä itsenäinen kulttuurisivu.

Tässä kaupungissa on yksi lehti kun ennen on ollut varmaan ainakin neljä. Ja niissä on keskusteltu myös kulttuurista. Sitten ovat tietysti kirjakaupat, jotka merkitsevät paljon. Ennen olisin käynyt katsomassa kirjakaupassa, mitä kirjoja on julkaistu ja kirjoittanut listan ja juossut kirjastoon toivomaan niitä.

Nyt on kysymys siitä, että tavallinen lukija - eikä kyllä tavatonkaan - saa kuin ajankulukseen tsekkaamalla kustantamoiden julkaisuja että mitä on suvaittu kustantaa. Tilanne meillä maakunnissa on kamala.

Jos tahtoisin ostaa kirjan, en saa sitä omasta kaupungistani. Täällä on yksi kappale Suomalaista kirjakauppaa, joka ei suostu tilaamaan kirjoja myyntiin, jos asiakas sitä pyytää. Tulee liian kalliiksi. Niinpä siitä kaupasta on tullut paperikauppa.

Minun on siis käveltävä kirjastoon ja toivottava parasta.

Anita Konkka kirjoitti...

Sekä lukijan että kirjailijan kannalta on hirveän epäoikeudenmukaista, että kirjakaupat eivät tilaa ns. vähälevikkisiä kirjoja kuten runoja ja muita suuren yleisön hylkimiä kirjoja. Ennen kustantajat lähettivät kirjakauppoihin yhden tai kaksi näytekappaletta kustantamistaan kirjoista. En muista saiko ne palauttaa kustantajalle, jos kukaan ei ostanut niitä. Se oli kirjoille demokraattinen systeemi, kaikki kirjat pääsivät kauppaan.

Jos hesarissa on yhden tai kahden sivun juttu jostain kirjailijasta, jonka kirjakauppiaat ovat arvioinneet ennakkoon vähälevikkiseksi, niin ne kyllä tilaavat kirjaa, lukijatkin kyselevät. Vähälevikksen kirjailijan kannalta tilanne on kehittynyt vuosi vuodelta pahemmaksi. Koska kirjoja myydään huonosti, isot kustantajat, eivät ota riskiä, että julkaisisivat kirjoja jotka tuottavat pelkkää tappiota, "eivät peitä edes tuotantokustannuksia", kuten kustantamossa sanottiin eräälle tuntemalleni hyvälle runoilijalle.

Ripsa kirjoitti...


Tuo kirjojen löytämisen vaikeus on aivan uusi juttu. Löytyyhän kirjojen olemassaolo tietysti netistä, mutta sitten usein pitää tietää mitä on etsimässä. Eikä sitä tietoa saa muuta kuin urakoimalla googlen kanssa siellä täällä. Ja siis Google ei läheskään aina ole ajan tasalla.

Meillä todellakaan kirjakauppa ei tilaa kirjoja. Se on aivan käsittämätön juttu. En tiedä minkä takia se välttämättä tahtoo kutsua itseään kirjakaupksi.

Tuo Nelsonin opus on taatusti yksi sellainen, jota siitä kaupasta ei löydy. On siis olemassa kuitenkin kirjasto! Onneksi! Ennen oli olemassa myös arvosteleva kirjaluettelo. Sitä ei enää ole. Tämä ei ole kirjojen rakastajan aikaa.

Rupesin lukemaan tuota meidän Argonauthicaamme, ja juttu on nyt sitten niin, että Apollo, Pallas Athene, Eros ja tietysti Medeia ovat niitä ratkaisevia jumalia. Niin ja Hera myös. Kysymys on vain osaksi rakkaudesta. Apollonius on outo lintu, joka rakentaa Jasonista semmoista kuvaa ettei se oikein tiedä mitä varten se matkalla ylipäänsä on. Ja sen pitäisi kuitenkin päättää. Jotain Medeia siinä kuitenkin näkee.

Mutta pitää katsoa vielä sekin että mikä sai Apolloniuksen ryhtymään kirjoittamisen vaivaan. Mielenkiintoista. Pitänee pidättäytyä Nelsonista vielä vähän aikaa. Robert Gravesillä näkyy olevat ne perusfaktat ojennuksessa, mutta tämä koko tarina siis puuttuu.

Ripsa kirjoitti...

(Eikä kun tietenkään Medeia ei ole jumala. Häntä kyllä epäillään loitsijaksi ja velhoksi. Mutta niin monia naisia epäiltiin/epäillään!)

Anita Konkka kirjoitti...

Välitän Jukka Laajarinteen kommentin, joka on vastaus ihmettelyyni mistä Barthes on löytänyt tarinan, jonka mukaan argonautit uudistivat Argp-laivan osa osalta. Jostain syystä Blogger hukkasi sen kommentin bittiavaruuteen.

Jukan komentti: Barthes on joko tahallaan tai vahingossa yhdistänyt tai sekoittanut Theseuksen laivan ja Argon – jälkimmäisenkin miehistöön Theseus kuului.
Itse ajattelin, että Argo ei ole ainoastaan rakkaus vaan myös rakastajat: Harry muuttuu operaatioiden ja hormonihoitojen, Maggie äitiyden myötä, ja silti heissä on jatkuvuutta, identiteetti. Sama pätee tietysti heidän rakkauteensa, ehkä kaikkeen muuhunkin.

Tunnisteet

unet (12) Kirjallisuus (6) Ekstrat (4) kirjat (4) muistelmat (4) bloggaaminen (3) kirjoittaminen (3) Arvo Turtiainen (2) Handke (2) Juhani Konkka (2) Knausgård Taisteluni (2) identiteetti (2) kirjailijat (2) taide (2) #metoo (1) Aleksandr Fadejev (1) Anna Ahmatova (1) Anna Politkovskaja (1) Argonautit (1) Arla Kanerva (1) Arvo Valton (1) August Strindberg (1) Best European Fiction 2011 (1) Bilboa (1) Boris Pasternak (1) Bulganin (1) Claudia Magris (1) Colette (1) Cézannen asetelmia näytönsäästäjässä (1) David Foster Wallace (1) Dubrovka-teatterin kaappaustragedia (1) Ellen Niit (1) Ene Mihkelson (1) Every Love Story is a Ghost Story (1) Frank Gehry (1) Gary Snyder (1) George Whitman (1) Google Art Project (1) Guggenheim (1) Heikki W. Virolainen (1) Helene Cixous (1) Hendaye (1) Hondarribia (1) Hrutshov (1) Hullun puolustuspuhe (1) Hullun taivaassa (1) I Ching (1) Infinite Jest (1) Irja Salla (1) Isä ja minä (1) Johanneksen tunnustuksia (1) Jonathan Franzen (1) Jouko Tyyri (1) Juha Seppälä (1) Juhani (1) Jukka Mallinen (1) Julia Kristeva (1) Kalashnikov (1) Kalevala (1) Kamiel Vanhole (1) Karen Blixen (1) Kari Sallamaa (1) Kekkonen (1) Kodin enkeli (1) Konkka (1) Koskenpesä (1) Kun kyyhkyset katosivat (1) Lauri Viita (1) Lilli Promet (1) Maggie Nelson (1) Majakovskin selän takana (1) Manuela Gretkowska (1) Marie Darrieussecq (1) Mathias Rust (1) Merja Virolainen (1) Metafyysinen kabaree (1) Mihail Šolohov (1) Mikrokosmoksia (1) Milan Kundera (1) Minna Canth (1) Mr.Smith (1) Musta purje Valkea Purje (1) Nainen unen peilissä (1) Paavo Rintala (1) Paracelsuksen haavamies (1) Paul Auster (1) Peking-hotelli (1) Pierre Loti (1) Pronssisotilas (1) Putinin Venäjä (1) Ruttohauta (1) Shakespeare and Company (1) Shakespeare and Company (1) Sofi Oksanen (1) Stalinin aika (1) Stendahlin syndrooma (1) Suojasää (1) Suomalais-ugrilainen kirjailijakonferenssi (1) Suvikunta (1) Taiteen musta kirja (1) Tappajapuu (1) Tietämättömyys (1) Tiina Pystynen (1) Turgenev Metsämiehen muistelmat (1) Työmiehen vaimo. feminismi (1) Tšernobyl (1) Udmurtia (1) Unennäkijän muistelmat (1) Unissakävijä (1) Unni Drougge (1) Unto Kupiainen (1) Valko-Venäjä (1) Vanhat kirjoitukset (1) Vanhoja tietokoneohjelmia (1) Veikko Huovinen (1) Veitikka (1) Viktor Šibakov (1) Virginia Woolf (1) Viron miehitysaika (1) Vladimir Putin (1) Väinö Linna. Kirsi Kunnas (1) W.G.Sebald (1) Yrjö Jylhä (1) Zoona (1) armenialainen kosija (1) blogit (1) elämänkerrat (1) emigrantin juurettomuus ja kielettömyys (1) globalisaatio (1) huumori (1) inkeriläiset (1) ironia (1) itsemurha (1) juhlat (1) kirjailijaelämäkerrat (1) kirjoittaminen. L.Onerva (1) kissat (1) lukihäiriö (1) luonto (1) masennus (1) matkapäiväkirja. (1) mieskalenteri (1) mieskirjailijat (1) miesnerot (1) muisti (1) naiskirjailijat (1) naiskirjallisuus (1) nerojen lapset (1) omaelämäkerrallisen romaanin problematiikka (1) sateenkaarikirjallisuus (1) seksi (1) syksy (1) taidetta (1) tasa-arvo (1) tavis (1) testit (1) tunnustuskirjallisuus (1) työmaani (1) tšetšeenit (1) vaalit (1) vasenkätisyys (1) virolaiset kirjailijat (1)