Colette

Colette työpöytänsä ääressä. Kuvan lähde:  Writers and Kitties.

8.2.2002

Luin lehdestä, että Julia Kristeva päättää esitelmäsarjansa naisneroista Coletteen.  Muut nerot sarjassa ovat olleet Hannah Arendt ja Melanie Klein, filosofi ja psykoanalyytikko. Colette on vähitellen alkanut saada arvostusta, ei häntä Ranskassakaan ole aina ymmärretty, vaikka Ranska on naiskirjailijoille myötämielisempi maa kuin Suomi. Aliarvostuksen syynä on voinut olla hänen elämänsä, jota on sanottu vähintäänkin värikkääksi, mutta varmaan myös hänen tuotantonsa,  "jota ei ole voitu luokitella" - se ei kuulu mihinkään "ismiin."

Luen parhaillaan Chériä ja Claudinen kotia, josta haluan puhua maaliskuun alussa naiskirjallisuuspaneelissa. Ohjelman järjestäjät ehdottivat Wittigin Opoponaksia,  itse ehdotin Colettea, koska minulla on hänen henkilökohtaisempi suhde kuin Wittigiin. Hänen Claudinen kotinsa innoittamana suunnittelin äidin kanssa kirjaa, johon minä kirjoittaisin kissakertomuksia ja hän piirtäisi kissakuvia. Kun luen Claudinen kotia kaikki hyvät muistot äidistä heräävät henkiin. Tuli mieleen, että miten paljon äiti ja Colette itse asiassa ovat vaikuttaneet minun kirjoihini, tiedostamattomani. Isän vaikutuksen olen kyllä aina tiedostanut. 

10.2.2002

Coletten elämänkerta ( kirjoittaja Judith Thurman), jota luin pikkutunneille, herätti mielikuvitukseni toimintaan yöllä. Ensin kävin katsomassa vapaata asuntoa George Sandin talossa äidin rakastajan kanssa. Mies putosi kaiteen yli enkä tiedä miten hänelle kävi. Ei kai kovin hyvin, koska hän putosi seitsemännestä kerroksesta. Mutta ei tapahtuma minua huolettanut sen kummemmin. Ehkä toivoin pääseväni hänestä eroon. Unessa toiveet toteutuvat. Mutta loppu oli ahdistava. arabisotilaat ryntäsivät aseiden kanssa taloon. Oli pakko herätä, kun yksi sotilas veti minut esiin penkin alta jonne olin piiloutunut, ja aikoi raiskata minut.

Unissa muuten pääsee miehistä helposti eroon. Paiskataan ne kaiteen yli, tai herätään kun tilanne käy mahdottomaksi. En ole aikaisemmin nähnyt unta arabisotilaista. Tiedotusvälineet muokkaavat alitajuntaa. M.O.T

Toinen ranskalaisen kirjallisuuden nainen, jota äitini ihaili, oli George Sand. Heillä kummallakin, Coletella ja Sandilla, oli itseään nuorempia rakastajia. Ja niin oli äidilläkin yksi ennen kuolemaansa. Muista en tiedä. Kun oli koululainen, hän antoi minulle luettavaksi George Sandin elämänkerran Sydän ei erehdy. George Sandin talossa oli viime yönä draamaa, talokin oli kuin iso ooppera, seitsemän parvea (=kerrosta) ja punainen matto keskusaulan lattialla.

Colette ei  ollut lainkaan yhteiskunnallinen eikä poliittinen kirjailija. Hän kirjoitti aina vain rakkaudesta, kuten joku kriitikko kirjoitti kyllästyneenä hänen aihevalintaansa. Mutta hän oli poliitikon vaimo, hänen toisesta miehestään tuli senaatin jäsen ja Kansojen liiton Ranskan lähettiläs.

Tarvitseeko lukijan tietää, että Colette kävi viisikymppisenä kasvojen kohotuksessa, uusi hampaistonsa, kävi kampaajalla värjäyttämässä hiustensa punaiseksi ja ottamassa permanentin, joka oli harvinaisuus siihen aikaan ( 20-luvulla). Kiinnostavampaa on sen sijaan tietää, että häntä kalvoi alemmuudentunto ja epävarmuus kirjailijana. Hän sanoi: "On kauheaa ajatella, niin kuin minä ajattelen joka kerta kirjaa aloittaessani, ettei minulla ole enää tippaakaan lahjoja eikä ole ikinä ollutkaan." Kiinnostavaa on myös tietää mitä kaikkea hän teki kun ei kirjoittanut romaaneja ja että hänellä oli kuuden vuoden tauko kahden romaanin välissä siihen aikaan kun hän oli onnellisesti naimisissa toisen miehensä Henry de Jouvenalin kanssa, mutta hän kirjoitti joka päivä - kolumneja, kirjallisuus- ja teatterikritiikkejä. Hän oli Le matin -lehden kulttuurivastaava. Hänen miehensä oli saman lehden päätoimittaja siihen aikaan. Hän julkaisi kolumnit kirjoina. Esim. Aventures quotidiennes ( Arkisia tapahtumia) sisältää "arkisia" aiheita, kuten: raiskauksen, kukat, abortin, sarjamurhaajan, vampyyrit, äitiyden, linnut, köyhyyden, itsemurhan, lasten huonon kohtelun, sisäoppilaitokset, ulkonäön menetyksen, eläimet, sadismin ja elokuvat."

Elämänkerta on paksu ja täynnä kirjallisuuden kannalta jonninjoutavia yksityiskohtia, kuten kuka on kenenkin sukua jne., mutta silti on kiinnostavaa lukea 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun älykköelämästä Pariisissa, ihmeen paljon senaikaiset älykköseurapiirit saivat aikaan kulttuuria, vaikka kirjaa lukiessa tuntuu siltä että he eivät mitään muuta tehneetkään kuin sekoilleet erilaisissa rakkaussuhteissa. Kirja on sensaatiohakuinen. Sitä lukiessaan tuntee olevansa pieni tirkistelijä suuren kirjailijan unessa. 

Ailes-jutussa Colette kuvailee, miltä tuntuu kun hän unissaan lentää ja taistelee tyynesti elämästä ja kuolemasta myyttisten eläinten kanssa.  "Unessa lentäminen on vertauskuva sille mahdottomalle, kadonneelle itsenäisyyden tilalle, jota eivät rajoita tarve, viha, syyllisyys eikä riippuvuus, ei kaipuu joka sitoo yhteen kaksi olentoa; kaksi rakastavaista iästä ja sukupuolesta riippumatta, kesytetyn eläimen ja sen isännän, vanhemman ja lapsen."  (Thurman s. 418)

Coletten mietteitä


Colette rakkaudesta. Se on: "jouhipaita joka liimaantuu ihoon, kun rakkaus syntyy ja tiukentaa otetaan sen kasvaessa."

Noin viidenkymmenen iässä hän kirjoitti: " Rakkaus, yksi elämän suurista latteuksista, poistuu hiljalleen minun elämästäni." Mutta samoihin aikoihin hän aloitti uuden suhteen, joka johti kolmanteen avioliittoon.

"Nainen tulee ikään jolloin jäljellä on vain oman itsensä rikastuttaminen." (La naissance de jour). 

"Yleensä mennyt tipahtaa pois, koska se on tullut valmiiksi. Tapahtumat paikat, ihmissuhteet ovat kehittyneet siksi mitä ovat ne irtoavat... kuten lapsi joka on valmis syntymään. Lapsikin... runtelee meitä, mutta sen on poistuttava."

"Ensimmäisen kerran sen jälkeen kun täytin kuusitoista vuotta, minun on elettävä - tai kuoltava-ilman että elämäni riippuu rakkaudesta," sanoo Colette viisikymmentäviisivuotiaana nuorelle ihailijalle Valere Vialille. 

"Taide on laadullisesti vivahteikkaampaa kuin fantasia, se suhtautuu nöyremmin menetyksiin ja vastuksiin", sanoo Judith Thurman analysoidessaan La Naissance du jouria. Hänellä saisi olla näitä teosten analyyseja enemmänkin. Ne ovat kiinnostavia. Mutta eipä kirjasta sitten olisi tullut myyntimenestystä, jota on käännetty useille kielille.

12.2.02

Maa on muuttunut valkoiseksi yön aikana, lunta tullut. Luin Coletten elämänkerran loppuun viime yönä. ( Je t'embrasse comme je t' aime). Täynnä triviaa, mutta onhan se hauskaa tietää että Colette käytti vain Parker-mustekynää, ei suostunut muihin kyniin. Minullakin on ollut siitä lähtien kun rupesin käyttämään mustekynää, vain Parker, ei kylläkään yksi ja sama kynä kaiken aikaa, koskilla kynillä on kummallinen taipumus kadota. Mitä muuta yhteistä minulla on hänen kanssaan? Kissat ja luonnonrakkaus, nautiskelunhalu. Kun ei seksiä niin sitten hyviä ruokia ja viinejä. Eilen tein Aura-etanoita eturuuaksi, väliruuaksi blinejä erilaisten lisukkeiden kanssa ja pääruuaksi valkoviinissä marinoituja kalkkunafileitä omena-calvados kastikkeen ja lohkoperunoiden kanssa. Juhlin Kristinan kanssa. Hän toi elsassilaista kuohuviiniä Wolfbergeriä.

Mitä nainen haluaa

Ranskalaiset nuoret pohtivat Freudin kysymystä Vilja oraalla -romaanissa! Ehkä ne ovat Coletten omia pohdintoja.

"Hullu sitä aina onkin, kun koettaa ymmärtää, mitä nainen haluaa, ja kuvittelee, että hän tietää mitä haluaa!," sanoo 16-vuotias Phil.

"Mutta minä tiedän, Phil. Tiedän sen oikein hyvin. ja tiedän myös, mitä en halua! vastaa 15-vuotias Vinca.

Tyttö lakkaa tietämästä, mitä hän haluaa, kun täyttää 13 tai 15 vuotta. Tai viimeistään 20 vuotta. Kun nainen täyttää 50 vuotta, hän alkaa jälleen muistaa mitä halusi. Eikä se ollut sitä mitä mies halusi ja haluaa.

Colette kirjoittaa ranskalaiseen perinteeseen, jossa on aina ollut näitä suhteita: kypsä nainen - nuori poika . Tai ehkä ei aina, mutta ainakin trubaduurirunoudesta alkaen. Suomessa ei ole vastaavaa kirjallista perinnettä, siksi suomenkielellä on vaikea kirjoittaa rakkaudesta. Rakkauden kieli puuttuu.