Olen viettänyt tapaninpäivää lukemalla Karl Ove Knausgårdin Taisteluni ensimmäistä kirjaa ja etsimällä Google Art Projektin kokoelmista Jeesuslapsen kuvia. Yllä oleva Middleburgin alttarin Jeesuslapsi on laiha ja pitkäsorminen, se poikkeaa tavanomaisista pulskista Jeesusvauvoista. Kumpi on Joosef, vasemmalla olevan punapukuinen mies jolla on kynttilä kädessä, vai oikealla oleva mustapukuinen mies?
Google Art Projektin kokoelmissa voi kuljeskella samalla tavalla kuin Googlen Street View -näkymissä. Taideteoksia voi zoomata yksityiskohtiin ja mielimaalauksista/-veistoksista/-grafiikasta voi koota omia kuvagallerioita, mutta kuvia ei voida kopioida omalle tietokoneelle niin kuin vielä parisen vuotta sitten jolloin kävin ensi kertaa Googlen kokoelmissa. Mutta se on Google Artissa ärsyttävää, että taiteilijat ovat etunimen mukaan hakemistossa. En minä muista taitelijoiden etunimiä.
Rembrandtin omakuva( jota ei löytynyt Googlen Artin kokoelmista)
Knausgård kirjoittaa näkemisen kokemuksista, joita hän sanoo: " selvänäköisyyden hetkiksi, " jolloin voi muutamassa sekunnissa nähdä täysin toiseen maailmaan , jossa oli vain muutama hetki sitten, ja tuntuu että maailma astuu esiin ja näyttäytyy lyhyen hetken ajan, ennen kuin kuin se vaipuu itseensä ja jättää kaiken entiselleen..." Ne kokemukset tuntuvat hänestä suunnattoman merkityksellisiltä eivätkä menetä merkitystään hetken mentyä ohitse. Muutamat taideteokset herättivät hänessä samanlaisen tunteen: Rembrandtin maalama vanhan miehen omakuva [yllä] Lontoon National Galleryssa. Turnerin auringonlasku antiikin sataman ulkopuolella, Caravaggion Kristus Getsemanessa, Vermeerin maalaukset, muutamat Clauden maalaukset, jotkut alankomaalaisten maisemamaalarien työt.
Caravaggion Kristus Getsemanessa ( ei löytynyt tätäkään työtä Google Artista)
Samaa näkemisen elämystä ei herätä yksikään Rubensin maalaus, ei Manet, ei MichelAngelo ja vain yksi Leonardo da Vinci. Knausgård kirjoittaa, ettei hän tiedä mikä näissä maalauksissa teki häneen niin suuren vaikutuksen. "Sillä ei ollut mitään tekemistä laadun kanssa: saatoin seisoa kylmänä Monet´n viidentoista maalauksen edessä ja tuntea lämmön leviävän elimistööni katsoessani suomalaista impressionistia josta vain harvat olivat kuulleet Suomen ulkopuolella."
Knausgård ei kerro kuka tämä suomalainen impressionisti on ja missä hän näki maalauksen. Mutta se on varmaa että teos on maalattu ennen 1900-lukua, myöhemmin maalatut työt eivät tehneet häneen samaa vaikutusta. Hänen mielimaalauksensa eivät olleet koskaan täysin hylänneet viittausta näkyvään todellisuuteen. Hän itse viittaa romaanisarjassaan olemassa olevaan todellisuuteen niin yksityiskohtaisesti, että olen välillä väsähtää lukemiseen. Mutta virkistyn , kun hän alkaa pohtia kirjallisuutta ja taidetta. Ilahdun siitäkin, kun hän kuvailee millaisia kirjoja on hänen työpöydällään: Paracelsus, Basileios, Lukretius, Thomas Browne, Olof Rudbeck, Augustinus, Tuomas Akvinolainen, Albertus Seba, Werner Heisenberg, Raymond Russel ja tietenkin Raamattu. Ei hän ihan turha kirjailija ole, vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä.
Luin ensin hänen Taistelunsa toisen kirjan, josta olen kirjoittanut Sanat-blogissa. Ensimmäistä kirjaa yritin lukea vuosi sitten, mutta se jäi kesken teini-ikäisen Karl Oven vaikeuksiin kaljakassiensa kanssa uudenvuoden aattona. Nyt kun tiedän, että uuvuttavien arjen kuvauksien välissä on muutakin, jaksan luultavasti lukea kirjan loppuun asti.
5 kommenttia:
Muistan ne kaljakassit. Pystyin aika hyvin samastumaan.
Joskus loppiaisen jälkeen jos kerkeisi tota kakkososaa.
Toisella kertaa luettuna se kaljakassi-ongelma oli hauska. Mulla ei teinivuosina ollut kaljakassiongelmia, siksi en pystynyt samastumaan Karl Oven pulmiin. Nyt olen lukemisen siinä vaiheessa, jossa Karl Ove on menossa isänsä hautajaisiin.
.
Pitäkää hauskaa!
Minä tappelen yhden aika toivottoman kirjan kans, aikaa menee.
Ai minkä kirjan kanssa? Onko pakko lukea toivottomia kirjoja?
Anita,
ehdin lähettää viestin kun tajusin että kysyt kirjaa. En kerro vielä, täytyy miettiä mitä sen kanssa pitää tehdä.
Ei se kumminkaan ole suomalainen. Mutta suomalainen kustantaja on pieni ja mukava. Ja minulla on epämukava olo.
Noh, nyt olen lukenut kirjan sijaan sitä Poesian kustantamaa väikkäriä runoudesta ja viihtynyt. Hyvä väikkäri, mielestäni. Ja kovasti toivon että kaikenmoiset humanistiset väikkärit voisivat olla verkossa, koska niissä on mielestäni sähinää. Ja parhaimmillaan hienoa uutta ajattelua.
Lähetä kommentti