Siirretty vanhasta Kirjailijan päiväkirjasta tänne . Kirjoituksen aiheena on Peter Handken kirja Jukeboksista.
Pieniä merkityksellisiä yhteensattumia
30.3.2005
Tänään Itäkeskuksen kirjastoenkeli oli asettanut Peter Handken kirjan Jukeboksista hyllyn päälle seisomaan - kuin minua varten, ajattelin lukiessani kirjan ensimmäisiä sivuja metrossa paluumatkalla kotiin. Mies tai nainen - suomen pronomini "hän" ei paljasta sukupuolta - on matkalla Soriaan aloittaakseen siellä pitkään suunnittelemansa kirjoitustyön. Hän näkee asemalaiturin suuren nokiläikän, jossa on kenkien jälkiä, ja "kävelee tuon läikän yli, varta vasten, jotta hänen kenkiensä jäljet liittyisivät noihin toisiin, aivan kuin hän olisi halunnut siten antaa hankkeelleen hyvän ennusmerkin." Hän oli epävarmuuden tilassa: yhtäältä vakuutteli itselleen, ettei hänen suunnittelemansa työ ollut merkityksellinen, toisaalta "hän tunsi olonsa ahdistuneeksi edessä olevan hankkeen vuoksi ja etsi vaistomaisesti tukea suotuisista enteistä ja vihjeistä."
Handke kuvaa taitavasti sen epävarmuuden tilan, jossa kirjailija elää aloittaessaan uuden työn ja mikä vaivaa häntä pitkään työn jatkuessa ja vielä sen loputtuakin, oman kokemukseni mukaan. Lukijoilla on toisenlainen kuva kirjailijoista. Pääsisäisen aikaan tuli eräältä nettipäiväkirjan lukijalta sähköpostia. Hän kirjoitti: " "Eikös muuten ole ilahduttavaa, että kirjailijat ovat lähteneet bloggaamaan. Mielestäni he eivät vielä johda laadussa, mutta tuovat merkittävyyttä ja arvostusta mukaan. Te kirjailijat olette hieman liiaksi sisään päin lämpiäviä ja kuvittelette
ammattikuntana ainoina hallitsevanne kirjoittamisen." Kirjoitin hänelle, että en tunne ketään kirjailijaa, joka oikeasti uskoisi hallitsevansa kirjoittamista. Viimeistään siinä vaiheessa kun aloittaa uuden kirjan, kaikki luulot hallitsemisesta karisevat. Kirjailijat jos ketkään ovat epävarmoja kirjoittamisensa suhteen.
Kiiltomadon sivuilta luin kirjastosta kotiin palattuani Otto Lappilaisen arvostelun, jossa hän sanoo että" Jukeboksista on metaforisella tasollaan essee kirjoittamisen vaikeudesta – mutta myös sen tuottamasta ilosta. Fiktiivinen esseenkirjoittaja pohtii työtään ja sen edellytyksiä kaikilta mahdollisilta kannoilta." Soisin kriittisen lukijani lukevan Handken kirjan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti