Riisuttu epäonni

Tämä kirjoitus on kirjoitettu 25.02. 2004 ja siirretty tänne vanhasta Kirjailijan päiväkirjasta.

Riisuttu epäonni

”Syntyä naiseksi näihin olosuhteisiin oli jo ennakolta kohtalokas erehdys. Mutta sitä voidaan nimittää myös rauhoittavaksi: epäilemättä ei olisi tulevaisuuden pelkoa. Ennustajat povasivat kirkkopäivillä nuorille miehille kädestä tulevaisuutta; naisten kohdalla tulevaisuus ylipäänsä oli pelkkä vitsi. Ei mitään mahdollisuuksia; kaikki jo ennalta määrättyä: pientä kuhertelua, kikatusta, lyhyt käsittämätön hetki miehen kanssa, sitten ensimmäinen vieras, harkittu ilme, jonka myötä alkoikin jo alamäki, ensimmäiset lapset, vähän vielä yhdessäoloa keittiötöiden jälkeen, alusta alkaen puhetta kuuroille korville, itse ummista yhä useammin korvansa; yksinpuhelua, sitten liikkumisvaikeuksia, suonikohjuja, enää vain muminaa unissaan, vatsanpohjasyöpä, ja lopultakin kuolema täyttää ennalta säädetyn kohtalon.”

Näin kuvaa Peter Handke 1900-luvun alkupuolella syntyneen naisen elämää kirjassa Riisuttu epäonni ( suom. Arja Rinnekangas) Hän pohtii niitä syitä, jotka johtivat äidin itsemurhaan 51-vuotiaana. Äiti oli henkisesti utelias, hän halusi oppia, käydä kouluja, tulla joksikin, mutta hänen isänsä viittasi kintaalla niille toiveille. Hän sai tyytyä siihen mitä maalaiskoulussa opetettiin ja se oli: ”Kirjallisten töiden ulkoasu”, jota opettajat pitivät tyttöjen tärkeimpänä kouluaineena; joka myöhemmin jatkui naisen tehtävänä, pitää perhe koossa, ei mitään iloista köyhyyttä, vaan täydellisen mallikelpoista kurjuutta; jokapäiväinen yritys säilyttää kasvonsa, jotka sen tähden muuttuivat vähitellen sieluttomiksi.”(s.64)

Riisuttu epäonni ilmestyi jo vuonna 1972, mutta vasta viime syksynä suomeksi. Muun muassa Otava on julkaissut Handkea aikaisemmin , mutta tämä pieni kirja ei jostain syystä ole sopinut sen julkaisuohjelmaan. Kirjan on julkaissut suomeksi Lurra Editions. Vaikuttaa vähän siltä, että mielenkiintoisin käännöskirjallisuus ilmestyy nykyään pienkustantajilta. Isot satsaavat taattuihin menestysteoksiin, jotka useimmiten ovat paksuja ja tylsiä.

Luen Riisuttua epäonnea toistamiseen, sillä se on kirja joka ei tyhjene yhdellä lukemisella. Syksyllä löysin sen orvonnäköisenä kirjaston uutuushyllystä. Muut hyllyn uutuudet olivat löytäneet lukijansa , mutta ei se. Yhtään arviointia ei silloin ollut ilmestynyt, eikä taida olla vieläkään. Hyvä kirja ei ole mikään uutinen.