Kaikki naiset näkevät unia

Analyysi rouva Pyyn unista, unialustuksen loppuosa, joka jäi pitämättä aikapulan vuoksi Kannelmäen kirjaston Taiteiden yössä 22.8.2008

Marja-Liisa Vartio on käyttänyt unia joka sellaisenaan tai muokattuina tuotannossaan. Kokoelma Maan ja veden välissä sisältää joukon uninovelleja. Vartion näkemys unista on jungilainen. Marja-Liisa Vartio on kertonut o, että hän ja hänen sukunsa ovat hyviä unennäkijöitä. Suvussa on arvostettu unienkertomista. ”Muistan sukulaisteni, tätien ja enojen ilmeet kun he pohtivat noita uniaan. Tupa oli suuri ja hämärä, punakat mustatukkaiset tädit ja verkkaisliikkeiset enot kokoontuivat pöydän ympärille aamukahville ja minä kuuntelin kun he puhuivat.”

Lyhyissä vuosissa Vartio muistelee kuinka hänen tätinsä kinastelivat aamuisin siitä, ketä yöllä nähty uni tarkoitti ja keen kuolemaa tai muuta turmiota se tiesi. Toisen näkemä uni saattoi siis olla viesti toiselle, tai ainakin sellaisena Vartion tädit sen ymmärsivät. Heidän maailmassaan unet ennusitvat aina jotain ... ne merkitsivät neljää viittä asiaa: joko kuolemaa, syntymistä, rakkautta, rikkautta, hyvää tai paha.

Rouva Pyyn unet

Rouva Pyy näkee romaanin alussa unen, jossa hän kuolee kolme kertaa. Rouva Pyyn uni on ns. suuruni, joita nähdään - kuten Marja-Liisa Vartio sanoo Lyhyissä vuosissa - ”nimenomaan silloin kun ihmisen henkisessä kehityksessä tapahtuu lopullinen aikuistuminen, ei vuosista riippuva vaan kun koko persoonallisuus on tullut siksi miksi luonto... on sen tarkoittanut... keski-ikä on toinen vaihe ihmisen elämässä jolloin hän ikään kuin järjestää itseään uudelleen ja kokoaa voimiaan silmätäkseen elämäänsä taaksepäin ja useimmiten hänen ajatuksensa palaavat takaisin lapsuuteen ja nuoruuteen ja unikuvat nousevat sieltä.”

Rouva Pyyllä ei ole omaa identiteettiä, hän on turhautunut kotirouva, vain rouva Pyy, miehensä jatke. Hän on noin 35-vuotias nainen, joka potee alemmuudentunnetta. Hän on tyytymätön elämäänsä, jolla ei tunnut olevan mitään tarkoitusta eikä sisältöä. Hän kadehtii taiteilijoita, jotka ovat hänen käsityksensä mukaan vapaita. Unta edeltävänä iltana hän riitelee miehensä kanssa posliininmaalauskurssille menosta. Herra Pyy kieltää häntä menemästä. Rouva Pyy syyttää miestään siitä, että tämä ei anna hänen yrittää mitään:” Entä silloin kun olisin halunnut perustaa mattokutomon, minulla oli hyvä värisilmä, sen voi todistaa kuka tahansa, katso ympärillesi, ja jos minun vain olisi annettu yrittää... Ja entä silloin kun olisin halunnut mennä sanomalehtialalle? Mitä sinä teit? Sinä teit minut tahallasi raskaaksi, että minä vain pysyisin kotona. Ja tässä minä istun. Tätäkö minun elämäni on oltava, että on annettava kaiken mennä ohitse? .... Sinä olet järjestelmällisesti leikannut minulta siivet.”

Tällaisissa tunnelmissa hän menee nukkumaan ja näkee unen joka on niin ahdistava, että se pakottaa hänet heräämään kolme kertaa. Mutta sama uni jatkuu aina kun hän nukahtaa uudelleen. Kolmannen heräämisen jälkeen, hänestä tuntuu kuin hän olisi saanut tärkeän sanoman: uni oli hänessä kuin käsky, kuin tieto joka hänen olisi jaettava toisten ihmisten kanssa. Kun perhe herää, Rouva Pyy kertoo unensa aamukahvipöydässä.

Minä kuolin, kolme kertaa minä kuolin, ja kolmella eri tavalla. Ensin minä olin jossain elokuvateatterin aulassa, sitä elokuvateatteria korjattiin, koska siellä oli rakennustelineitä ja työmiehiä kuljeskeli edestakaisin ovissa. Ja minä olin siinä, ja minulla oli päälläni popliinitakki, se joka ostettiin silloin,( tarkoittaa: avioliiton alussa) Minä niin kuin näin itse ulkoapäin, koska äkkiä se, jonka minä näin minuna, makasi suullaan maassa , . , niin, minä kaaduin äkkiä suulleni maahan - minulla oli ylioppilaslakki päässä - tai en ole varma, mutta se takki minulla oli ja minä makasin maassa . Ja olin kuollut, Minä tiesin että olen kuollut, sitten minä muka muutuin kärpäseksi - niin, minä muutuin kärpäseksi, lensin katossa, ja siitä minä tiesin että olen kuollut. Ja jotta olisin saanut selville, olinko minä todella kuollut, minä lensin jonkun työmiehen korva lehdelle ja se mies huitaisi niin kuin huitaistaan kun kärpänen on korvassa, ja siitä minä sain varmuuden, - olen todella kuollut ja muuttunut kärpäseksi, ja kuitenkin minä samalla näin miten se, joka olin ollut minä, makasi kuolleena lattialla popliinitakki päällä.

Unen ensimmäinen näytös paljastaa , että rouva Pyy elää siirtymävaihetta. Hänen on luovuttava nuoren naisen identiteetistä. Unessa sitä symboloi ylioppilaslakki ja popliinitakki jonka hän osti miehensä kanssa avioliiton alussa. Unen ensimmäinen näytös antaa ymmärtää, että hän ei voi enää voi olla se nuori ja epäitsenäinen rouva Pyy, joka hän on tähän asti ollut vaan hänen on siirryttävä uuteen elämänvaiheeseen. Kuolema unissa on jungilaisen käsityksen mukaan suuri transformaatio- eli muutossymboli. Rouva Pyyn väheksyvä käsitys omasta itsestään näkyy unen kärpäsmetaforana.

Unen toisessa näytöksessä on palannut rouva Pyy lapsuuden maisemaan. Hän näkee miehen joka istuu riihen takana edessään suuri tilikirja. Hän tietää, että mies tekee tilinpäätöstä. Mies katsoo häntä ja sanoo kovalla äänellä: ” Kaikki on sitten selvää”. Tämä unikuva viittaa siihen, että rouva Pyyn pitäisi ” silmätä elämäänsä taaksepäin”, tehtävä vanhat tilit selviksi, että hän voisi siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. Rouva Pyyn kädessä on huivi. Hän ojentaa sen miehelle ja sanoo: ”Anna tämä Lauralle ( rouva Pyyn nuoruuden ystävälle), tämän huivin minä olen saanut Italiasta, ja tämä on kaikki mitä minusta on jäljellä.

” Siitä minä tiesin, että olen menossa kohden kuolemaa, rouva Pyy sanoo.

”Se on jonkun kuolemaksi”, sanoo anoppi kuin valittaen ja loukkaantuneena siitä, että nähtiin sellaisia unia... sillä ketä ne tarkoittavat ellei häntä, joka oli tässä vanhin.

Rouva Pyy muistaa, että unessa oli lapsia. ” Naiset ojensivat lapsiaan häntä kohti ja olivat tulleet siihen, jotta hän siunaisi heidän lapsensa ennen kuin lähti kuolemaa kohti. Ja sitten hän nousi rekeen ja samassa reessä istui kaksi vanhaa naista, toinen oli hänen oma äitinsä j a toinen sen miehen äiti, joka lopetti tilikirjoja. Reki lähti liikkeelle ja vanhojen naisten harmaat hiukset sojottivat suorana tuulessa ja siniset palelevat kädet pitelivät ohjaksia. Ja he ajoivat reellä ja kylmä viima puhalsi vastaan. Ja takaa kuului ääni kuin olisi veisattu virttä: ”Kaikk' kaataa tempaa kuolemaan,” He ajoivat kuolemaa kohti. Mutta oli määrätty, että reen oli kuljettava sulaa maata pitkin, Ja reki oli tehty jäästä. Jäisellä reellä sulaa maata pitkin. Ja tien vierellä oli särkynyt polkupyörä ja ruskeakaapuinen mies sen luona selin, polvillaan. Munkki, ruskea kaapu ja naru vyöllä. Vaikka en ole eläessäni munkkeja nähnyt, sanoo rouva Pyy.

Anoppi keskeyttää taas hänet. Anoppi muistelee, että Valamon munkit olivat mustia - Mitähän se merkitsee, ruskea munkki? Ei sen pitäisi pahaa tietää, jos olisi ollut musta, niin musta olisi kyllä tiennyt jotain, sanoo anoppi. Munkki ja särkynyt polkupyörä saattaisi viitata siihen, että rouva Pyy elää kovin materialistisesti, hänen pitäisi ehkä etsiä sisältöä elämäänsä henkisistä arvoista. Palelevat kädet ja jäinen reki taas kertovat siitä, että rouva Pyyn tunne-elämässä on jotain jäätynyttä.

Unen kolmannessa näytöksessä rouva Pyy on lapsuudenkodissaan. Tuvassa istuu se sama mies , joka oli lopettanut tilikirjoja. Lattian keskellä on suuri heinähäkki. Ja mies sanoo: ”Vihollinen on järven takana, venäläiset ovat järven takana. On lähetetty neuvottelijoita. Viisaalla ja ymmärtäväisellä puheella vihollinen saadaan ehkä perääntymään”.

Sotatilanne unessa kertoo että rouva Pyy on ajautumassa sisäiseen kriisiin, mutta hän voi selvitä siitä jos hän on niin viisas että ymmärtää unensa. Rouva Pyy menee unessa vanhaan aittaan ja nousee aitan vintille. Siellä on puhdasta sahajauhoa,

”Ja minä olin tietävinäni, että sahajauhoon oli piilotettu lapsia, koska pelättiin sotaa, vihollinen oli tulossa järven takaa. Lapset oli pantu piiloon, ja siksi koko talo oli tyhjä, kaikki olivat paenneet, sisällä oli vain joku vieras mies, ei edes sukulainen.”

Ja jälleen anoppi tulkitsee: ” Jos sinä et sitä itse tietäisi, niin minä sanoisin että sinä saat lapsia. - sahajauhot ja vielä puhtaat; kyllä se sitä vain on.

Vartio kertoo Lyhyissä vuosissa, että hänen sukulaistensa tulkinnan mukaan sahanjauhot unessa merkitsee, että syntyy tyttölapsi, mutta pieni lapsi oli unessa ehdottomasti pahanmerkki, se tiesi huolta, harmia ja sairautta, varsinkin jos kantoi lasta sylissään tai jos riippui helmoissa.” Unilapsen merkitys on sama kuin Charlotte Brönten Kotiopettajattaren romaanissa ja Artemidoroksen unikirjassa. Jos rouva Pyy olisi tuleva kirjailija - mitä hän ei ole - minä tulkitsisin, että lapset ovat hänen ajatuslapsiaan, koska hän löytää ne vintiltä sahajauhoista. Viittavathan sahajauhot pään sisältöön sanonnassa ” jollakin on sahajauhoja päässä.”

Rouva Pyy jatkaa unen kertomista:

Aitan oven vieressä oli seissyt suuri puinen nainen - samanlainen kuin Kestikartanon portaitten yläpäässä - huntu kasvoilla, ja sen sisästä oli kuulunut syvä, kumiseva ääni ja sitten sanat:” Minä olen sinun sukusi esiäiti, minä olen vyörynyt suuria sotatantereita pitkin Puolasta.

Tämä on anopille jo liikaa, hän huudahtaa: ”Älä sinä puhu minulle tuollaista, sinä manaat sotaa”.

Unen neljännessä näytöksessä rouva Pyy seisoo lapsuudenkotinsa pihalla. Aamu valkenee, linnut lauloivat. Samassa hän muuttuu linnuksi, hän on kiuru, kohoaa yhä ylemmäksi, lentää hyvin korkealle. Ennen unta rouva Pyy oli sanonut miehelleen, että tämä on leikannut hänen siipensä. Unessa rouva Pyy saa siivet. Tällaiset unet ovat tavallisia silloin, kun nainen elää arkipäivän ahdistuksessa. Kaikki ei ole täysin toivotonta, kun he pystyvät lentämään edes unissaan.

Takaisin rouva Pyyn uneen: Lentäessään yhä ylemmäksi hän tiesi olevansa kolmannen kerran ja lopullisesti kuollut... Mutta kun hän muisti mitä oli maan päällä, hän alkoi pudota kuin kivi. Hän ei ollut enää lintu vaan putosi maata kohden, mutta ponnisti henkensä hädässä ja pääsi taas ylös.... Ja taivaalla liikkui jokin esine, se lähestyi, tuli kovaa vauhtia, se oli sinertävä, kuin posliininen eristin puhelinpylväässä - se tuli lähemmäksi ja hän näki että se oli suunnattoman suuri korva, ja hän tiesi että se oli Jumalan korva. Ja hän tahtoi koskettaa sitä, sillä hän tiesi että jos hän olisi saanut sitä kosketetuksi tai vain hipaistuksikin, niin hänelle olisi selvinnyt kaikki ja hän olisi ymmärtänyt mitä on elämä ja mitä kuolema. Ja hän ponnisti kaikki voimansa ja luuli ulottuvansa - mutta se kaikkosi, hävisi avaruuteen. Ja samassa hetkessä tähdet sammuivat taivaalta ja pimeni ja alkoi sataa märkää lunta.Rouva Pyyn uni loppuu tähän ja anoppi tulkitsee unen: " Se on tuiskuilma, sitä se ennusti Vainajat tietävät sitä. Minä muistan miten Olavin isä sanoi aina, että kalat ja kuolleet tietävät sateita ja myrskyjä ja minä olen pannut merkille, että kyllä se pitää paikkansa. "

Anoppi latistaa rouva Pyyn unen. Anoppi näkee unessa vain huonoja merkkejä. Väärä tulkinta oli se sitten positiivinen tai negatiivinen johtaa harhaan ja on vahingollinen unennäkijälle. Rouva Pyy ei ymmärrä omaa untaan ja anoppikin vain sekoittaa hänen ymmärryskykyään. Taivaalle ilmestyvä suunnattoman suuri korva tuntuu viittaavan siihen, että hänen pitäisi kuunnella itseään, ja löytää itsestään viisauden lähde, joka on jumalallista alkuperää - peräisin sielun kosmisesta alkuyöstä, kuten Jung sanoo. Jungin mukaan unen viimeinen viittaa aina siihen, mihin suuntaan unennäkijän psyyke on liikkeellä. Toisin sanoen Jung oli sitä mieltä että viimeinen kuva viittaa tulevaisuuteen. Rouva Pyyn unen viimeinen kuva ei ole hyvä - siinä tähdet sammuvat taivaalta ja alkaa sataa märkää lunta. Rouva Pyy tekee vääriä valintoja eikä osaa kuunnella itseään. Se käy kohta unen jälkeen ilmi, kun rouva Pyy ostaa taulun ja kutsuu vieraita katsomaan sitä. Hänelle vieraiden mielipide merkitsee enemmän kuin oma mielipide. Hänellä ei ole tuntumaa itseensä, muut hallitsevat hänen elämäänsä.

Sitten rouva Pyy hankkii rakastajan, joka on aika tavallinen pakoyritys keski-iän kriisistä. Mutta suhde on yhtä epätyydyttävä kuin rouva Pyyn muukin elämä ja se päättyy vähin äänin.

Rouva Pyy seisoo peilin edessä ja suree menetettyä nuoruuttaan, sekin kuuluu kriisin kuvaan. Häntä itkettää. Näin Vartio kuvaa: ” Itke vain, itke itsesi pois tästä rumaksi maalatusta rappeutuneesta kylpyhuoneesta, tästä keskikaupungin synkästä vanhasta pahalle lemuavasta kivitalosta, irti tavaroista, irti lapsista, jotka eivät sinusta mitään tiedä, itke pois miehesi luota, joka ei ollut oikea mies, ei olltu se oikea... ja kun olet itkusi lopettanut, huuhdot kasvosi kylmällä vedellä, järjestät hiuksesi... Ja peset pyykkiä kohta. Mutta niin tekevät kaikki naiset, näkevät unia niin kuin sinä, heidän sielunsa kulkee yöllä mustana kissana, hiipii kattoja pitkin, naukuu ikkunan alla ja tulee ikkunasta sisään, istuu vasemman rinnan päälle. Sinä olet niin kuin se nainen, joka näki unessa valkean lehmän tulevan ovesta, lehmä ammui haikeasti. Ja nainen syytti unessa, ettei lehmää lypsetä vaikka maito pakottaa utareita. Olet kuin naiset ovat, näkevät unia, heräävät aamulla, katsovat tyhjin silmin ja ovat joko pettyneitä kun ei uni ollutkaan totta, tai kiittävät onneaan siitä että se oli unta mitä he unessa tekivät.

Vartio tuntuu sanovan tässä, että rouva Pyyn elämä on tarkoituksetonta ja valuu hukkaan niin kuin naisten elämä silloin kun he eivät osaa käyttää resurssejaan, mitä unen lehmä symboloi, vaan syyttävät muita omasta tilanteestaan. Rouva Pyy ei ole yhtä tarmokas ja itsenäinen kuin sata vuotta ennen häntä elänyt Jane Eyre, joka otti unistaan vaarin ja käytti niitä elämänsä rakennuspuina.

Rouva Pyy kiertyy yhä pahemmin itsenä ympärille sillä aikaa kun hänen miehensä rehkii ylitöissä, että saisi hankittua talon jota rouva Pyy haluaa. Mutta talohankkeestakaan ei tule mitään. Pankki ei myönnä lisää lainaa ja mies ajautuu konkurssiin. Rouva Pyy järjestää huutokaupan, jossa hän myy kotinsa arvoesineet. Hänen depressionsa syvenee ja sen mukana itseviha ja halveksunta. Näyttää siltä, että rouva Pyyn elämä on mennyt täysin hakoteille sen jälkeen kun hän näki suuren unensa. Hän ei pysty enää nukkumaan ja hakeutuu epätoivoisena

psykiatrin vastanaotolle. Psykiatri suosittelee ulkomaanmatkaa. Rouva ja herra Pyy päättävät lähteä Italiaan, minne rouva Pyy on aina halunnut päästä katsomaan taidetta.

Kun he saapuvat Roomaan hän näkee painajaisunen, että suuri pyöreä rakennus, Panteheon, ajaa häntä takaa. Taas transformaatiosymboli - pyöreä rakennus, Pantheon- kuolleiden suurmiesten talo. Jungilaisen käsityksen mukaan ympyrä on ”itsen” eli selfin arkkityyppinen kuva. Rouva Pyy ei vieläkään halua tulla omaksi itsekseen, vaan hän juoksee henkensä edestä pakoon. Häntä pelottaa muuttuminen. Vaikuttaa siltä että hän halusi pysyä ikuisesti nuorena. Hän ei pysty kohtaamaan omaa kuolevaisuuttaan.

Hän on menossa suurin odotuksin Vatikaaniin, katsomaan Siktiiniläiskappelin maalauksia,

joita hän on tutkinut kotona taidekirjoista. Varsinkin Michelangelon sibyllat olivat tehneet häneen vaikutuksen- sibyllat olivat antiikin mytologiassa tietäjänaisia, jotka ennustivat tuhoa. Nuorin sibylla, Delphica, on aivan hänen näköisensä. Hän oli säikähtänyt huomatessaan sen, näyttänyt kuvaa miehelleen ja kysynyt tunteeko hän tuon naisen. Mies oli vastannut: ”Kuka muu se on kuin sinä itse. ” Vanhin sibylla Cumaea, oli taas kuin hänen oma isoäitinsä: ” Samat väkevälihaksiset käsivarret, ja silmät, silmien ilme, kasvot, kasvojen ilme, sama raskasilmeinen katse kuin sibyllalla, joka lukee kohtalon kirjaa.” Tässä kohdassa minä muistan sen suuren puisen naisen joka rouva Pyyn unessa seisoi Kestikartanon edessä ja sanoi syvällä kumisevalla äänellä: Minä olen sinun sukusi esiäiti. Lukijana odotan, että vihdoinkin rouva Pyy ymmärtää unensa ja ymmärtää kuka hän on, että hän löytää oman persoonallisuutensa ytimen.

Rouva Pyy käy Siktiiniläiskappellissa ja näkee sibyllat. ” Noin pieniä ja mustia, hän toteaa pettyneenä. Vartio kuvaa: hän oli väsyttänyt itsensä juoksemalla niitten toisten jäljessä, eikä enää jaksanut katsoa, ei tajuta eikä tuntea vaikka näki ne kuvat, joista oli niin paljon toivonut ja uneksinut, joihin oli uskonut . niin, oli uskonut, että koko sielu muuttuisi toiseksi, saisi voiman ja rauhan, kun näkisi nämä kuvat.

Romaanin viimeisessä kohtauksessa - kohta Sikstiinäiskappelissa käynnin jälkeen, italialainen torikauppias työntää rouva Pyyn kädet täyteen halpoja rihkamakoruja - ilmaiseksi. Rouva Pyy ihmettelee, miksi mies teki niin.

- Mutta miksi - en minä ymmärrä? rouva Pyy kyselee mieheltään.

- Luuli varmasti, että minä olen opas, etkö sinä tiedä, ne antavat oppaalle provisiota, kun tämä tuo ostajia, mies selittää.

Mutta rouva Pyy katsoo miestään eikä vieläkään ymmärrä mitään.

Tuntuu siltä kuin Vartio olisi halunnut tällä pienellä kohtauksella alleviivata, että rouva Pyy ei ole oppinut ymmärtämään itseään eikä sen takia mitään muutakaan. Hänessä ei ole tapahtunut kehitystä. Hän on yhä edelleen pikkurouva Pyy - nimensä mukaisesti - jonka identiteetti on määritelty ulkoapäin - ja joka ottaa mieheltä vastaan rihkamaa vaikka hänellä on aarre omassa itsessään. ( Minun käy kovin sääliksi rouva Pyytä, miksei Vartio armahtanut häntä edes pikkuisen)