perjantaina, huhtikuuta 12, 2019

Taiteen musta kirja


Kaksi  kirjaa työpöydälläni:  Kommunismin musta kirja. Stépahane Courtois ja työryhmä. Editions Robert Laffont, Paris 1997 ( suom. Kaarina Turtia, Matti Brotherus ja Heikki Eskelinen.WSOY 2003) ja  Taiteen musta kirja: Miesten mielivallan historiaa. Arla Kanerva. SKS 2019.


Kommunismin musta  kirja alkaa sanoilla: "Joskus on kirjoitettu,  että 'historia on ihmisen onnettomuutta tutkiva tiede.' (Sen kirjoitti kirjailija  Raymond Queneau vuonna 1979, mikä on mainittu alaviitteessä). Kirja on  painava, siinä  on  863 tiheää sivua. Ranskalainen näkökulma kommunismiin kiinnostaa minua, mutta en ole  vielä lukenut kirjaa. Sen sijaan olen  kirjoittanut kaksi kirjaa (Musta passi ja  Samaa sukua  siitä miten kommunismi vaikutti ruohonjuuritasolla  ihmisten  elämään.  Kommunismia kesti onneksi vain  seitsemänkymmentä vuotta ja vähän päälle.

Taiteen musta  kirja alkaa sanoilla:  "Lokakuussa 2017 amerikkalaisnäyttelijä Alyssa Milano julkaisi Twitterissä viestin, joka muutti maailman." * 

Kirja on  viisi kertaa ohuempi kuin  Kommunismin musta kirja. Sivuja on  176,  se on  vain  kapea  siivu  miesten mielivallan historiaa,  joka alkoi luultavasti   heti myyttisen  Paratiisista  karkotuksen  jälkeen ellei jo paljon aikaisemmin.

 Koska naisneroja  ei ole  olemassa, kirja   keskittyy   miesneroihin jotka   ovat  tehneet   onnettomia  naisistaan, lapsistaan ja muista läheisistään.  Heitä ovat olleet mm:  Kirjailijat lordi Byron, Arthur Rimbaud, Paul Verlaine. August Strindberg,   Norman Mailer ja  Ilmari Kianto. Taiteilijat: Tyko Sallinen,  Eric Gill ja Pablo Picasso. Ohjaajat: Alfred Hitchcock, Stanley Kubrick, Roman Polanski ja Jouko Turkka. Sekä hyväksikäytön  mahdollistajat:   elokuvastudiot, media  ja   viho viimeisenä  Ruotsin Akatemia, joka meni niin sekaisin  Kulturprofilenin  väärinkäytöksistä, että ei pystynyt jakamaan vuonna  2018  kirjallisuuden Nobel-palkintoa.

* Twitterviesti oli seuraava: "Jos sinua  on seksuaalisesti ahdisteltu tai häiritty, kirjoita  'me too'  tähän viestiin."

Nerojen lapset

Taiteen mustan kirjan lapsikohtalot aiheuttivat  minussa   lievää ahdistusta.  Byron  sai tyttären 18-vuotiaan  Claire  Clairmontin  kanssa. ( Mary Shelley, Frankensteinin hirviön luoja,  oli Clairen  sisarpuoli).  Byron ei välittänyt Clairesta eikä liioin heidän  tyttärestään Allegrasta,  jonka hän  erotti äidistä  yhdeksän kuukauden ikäisenä.   Hän ei pitänyt  tytöstä huolta, vaan antoi hänet milloin kenenkin  tuttavansa tai rakastajattarena hoiviin,  eikä  sallinut tytön äidin käydä katsomassa lastaan. Kun  Allegra oli nelivuotias, Byron sijoitti hänet nunnaluostariin. Vuoden kuluttua  Allegra sairastui. Nunnat kirjoittivat Byronille ja pyysivät  häntä katsomaan tytärtä.  Mutta Byron ei tullut( oli varmaankin jokin kirjoitustyö tai  rakkausjuttu menneillään)  eikä  ilmoittanut  tytön äidille  sairaudesta. Allegra kuoli   luostarissa pilkkukuumeeseen näkemättä  isäänsä  ja äitiään.  Vanhoilla päivillään Claire kirjoitti julkaisemattomissa muistelmissaan, että Byron oli hirviö.

Strindberg oli isänä lähes  yhtä mahdoton tapaus kuin Byron.  Hän ei  tavannut  tytärtään  Kerstiniä kuuteen vuoteen. Kun  Kerstin  pyysi    13-vuotiaana, että he tapasivat,  isä kieltäytyi  sillä  tekosyyllä että ei missään tapauksessa halunnut  nähdä tytön äitiä.

Strindbergiltä jäivät  elatusmaksut  maksamatta, vaikka hän oli varakas  kirjailija.  Kun   tytär Greta kirjoitti, että  rahoja ei ole tullut. Strindberg vastasi hänelle: "Minullakin on oikeus elää! Ja enemmän kuin niillä jotka ansaitsevat kuolla katuojassa siellä! Ja joiden  pitäisi kenties päätyä sinne! Jos  kykenet kerjäämään, kykenet myös tekemään työtä - -!"  Minusta vaikuttaa siltä, että Strindberg  rähjäsi  tyttärelle sekä huonoa omatuntoaan että saituuttaan.

Entä Picasso? Hänen   ainoa avioliitossa syntynyt lapsensa Paolo kuoli   alkoholismiin, ja  hänen  pojanpoikansa  Pablito Picasso tappoi itsensä juomalla pullollisen valkaisuainetta. Hänen  pojantyttärensä  Marina syytti muistelmissa isoisäänsä: "Picasso-virus, jonka uhriksi jouduimme, oli  hienovarainen ja lähes huomaamaton. Se oli yhdistelmä   petettyjä lupauksia, vallan väärinkäyttöä, nöyryytyksiä, halveksuntaa, ja  ennen kaikkea kommunikoimattomuutta."  Mutta Marina ymmärsi ( neljäntoista terapiavuoden jälkeen) mistä Picasson tunteettomuus johtui: "Isoisäni ei koskaan pysähtynyt miettimään läheistensä kohtaloa. Ainoa asia, josta hän välitti oli maalaaminen, ja kärsimys tai onni, jota se tuotti."   Sama pitää paikkansa pienempien nerojen ja jopa   naistaiteilijoidenkin kohdalla.

Lasten solidaarisuus


Ilmari Kianto kannatti vapaata rakkautta, kuten Byron ja Picasso ja moni  muukin  iso ja  pieni neromies.   Hänellä oli  naissuhteita limittäin ja lomittain   eikä  hän  ajatellut  vapaan  rakkauden seurauksia. Ne  jäivät naisten kannettaviksi.  Lapsia syntyi kaksitoista.  Sellaisen  liudan elättäminen ei  luonnistanut  naissankari-isältä, vaan jäi  naisten huoleksi.

Kanervan mukaan Kiannon ensimmäisen avioliiton lapset syyttivät  isänsä  polygamiasta ja naisseikkailuista   kotiopettajaa,  jonka  matkaan  Kianto lähti. "Me vietimme onnellisen lapsuuden. Mutta sitten tuli käärme taloon... - - Hän vietteli kohta Ikin, komea pohjalainen, tumma nainen ja takapuoltaan keikutteli aina. - - Ikistä tuli naisten mies - ja meidän koti meni rikki", muisteli Kiannon poika   aikuisena.

Lasten rakkaus  ja solidaarisuus vanhempiaan kohtaan on tavallisesti  kestävää lajia,  paljon kestävämpää kuin muunlajiset rakkaudet.   Ajattelen   kirjailija Irja Sallaa,  Tyko Sallisen Taju -nimistä  tytärtä,  joka  kirjoitti isänsä kuoleman jälkeen muistelmateoksen   Isä ja minä.  Isä kuoli vuonna  1955 ja kirjan ensimmäinen painos ilmestyi  vuonna  1957.  Luin  kirjan nuorena ja  muistiin on jäänyt, että  se oli surullinen kirja. Äiti ja isä  olivat eronneet, mutta  pieni Taju odotti että äiti  palaisi kotiin  kuten  lapset aina  toivovat ja odottavat. Kirja päättyi  isän kuolemaan.

 Kritiikki kiitti  50-luvulla Irja  Sallan muistelmateosta: "Harvoin lienee  kirjallisuudessa isä- ja lapsisuhdetta näin  aidosti ja samalla järkyttävästi kuvattu. Ja harvoin lienee suhde ollutkin näin omalaatuinen ja merkittävä." ( Helsingin Sanomat).  2000-luvulla  ilmestyi Inka-Marian Laitilan ja Tarja Strandénin  elämäkerta Tukaattityttö  Tyko Sallisen vaimosta Helmi  Vartiaisesta.   Teos  paljasti millainen  naisvihaaja ja  valehtelija Sallinen oli ollut.  Sen julkaisemisen jälkeen Irja Sallan  muistelmien antamaa kuvaa lapsuudesta ja isäsuhteesta alettiin kritisoida. Väitettiin että Salla oli värittänyt muistot isästä kauniimmiksi kuin ne  olivat, ja että  hän oli luonut   itselleen onnellisen lapsuuden, jollaista  hänellä ei  todellisuudessa ollut.   Kun  luin  näitä väitteitä, minua  alkoi suututtaa.  Miksei Salla olisi saanut   muistella  pian isänsä kuoleman jälkeen   hänen parhaimpia puolia ja käydä  sillä tavalla lävitse surua?   Hän  oli kirjoittanut  onnettomasta lapsuudestaan  romaanin Unissakävijäjoka on Liisa-Beata -trilogian viimeinen osaa.   Luin  Unissakävijän  nuorena  ja samaistuin päähenkilö Marjattaan.  Fiktion  muodossa  voi kirjoittaa paljon  todemmin  siitä millaista oli todellisuus lapsena ja nuorena.

Miksi ahdistuin?

Tunnistin  joissakin  Taiteen mustan kirjan  taiteilija- ja kirjailijahahmoissa isäni ominaisuuksia (Strindbergissä eniten).  Hänen näkemyksensä naisten luovuudesta olivat vanhanaikaisesti (J.V.) snellmanilaisia: naisista ei  ole kirjailijoiksi,  kuvanveistäjiksi, taidemaalareiksi eikä säveltäjiksi,  heille  soveltuvat  esittävät taiteet: laulaminen, lausuminen ja näytteleminen.  Naisen tärkein tehtävä oli kodinhoito ja lasten synnyttäminen.  Äitini oli oli onnettomuudeksi taidemaalari, mistä  seurasi  strindbergiläinen avioliittohelvetti, jota minä ja  veljeni  jouduimme seuraamaan sivusta.  Olimme helpottuneita, kun he lopulta erosivat ja lähtivät  omille teilleen, ja me jäimme teini-ikäisinä kotiin pärjäämään yksin.

Aikuisena päätin näyttää  isälle, että  kyllä  minusta on kirjailijaksi, vaikka  olenkin vain  nainen. Kirjoitin esikoisromaanin  Irti  ( irti isästä ja  miesvallasta). Isä kuoli  kolme  kuukautta ennen kirjan  ilmestymistä.  Syyllisyys oli hirvittävä. En päässyt hänestä  millään irti,  vaikka   kirjoitin  hänestä romaaneissa Tytär, Johanneksen  tunnustukset ja teoksessa Unennäkijän muistelmat. En  ole päässyt vieläkään irti, koska hän palaa uniin yhä uudelleen. Olen kirjoittanut  neljä kirjaa tyttären näkökulmasta. Ehkä minun  on kirjoitettava vielä yksi kirja  hänen  koiransa tai perheen kissan näkökulmasta.  

Kaikesta  huolimatta Strindberg on minulle rakas. Kävin  13-vuotiaana katsomassa isäni kanssa Kansallisteatterissa  Uninäytelmää.  Muistan vieläkin  näytelmästä repliikin: "On sääli ihmistä."  Sen kirjoitti Strindberg, mutta en muista kuka sen sanoi.

Lopuksi

Minun piti  palauttaa  Taiteen musta kirja  kirjastoon, mutta mieltä jäi kaivertamaan   takakannessa esitetty kymys: Pitäisikö  taideteokset kieltää?  Se oli minusta täysin absurdi kysymys. Tarkoittiko se, että niiden taiteilijoiden teokset, jotka  ovat kaltoinkohdelleet naisia ja laiminlyöneet lapsia,  pitäisi sensuroida kirjastoista ja museoista ja elokuvat  hävittää. Voi tekopyhyyden ylistystä!   Mitä jäisi jäljelle?  Kevyttä viihdettä ja kiiltokuvia, ehkä. 






4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Strindbergin Uninäytelmän repliikki Det blir synd om människan on sanonut näytelmän henkilö nimeltä Indran tytär. Se on varmaan ollut joku puoliksi ihminen ja puoliksi jumala.

Olen nähnyt saman näytelmän, mutta muistaakseni Tukholmassa. Sitten näin näytelmän uudestaan vuoskymmeniä myöhemmin, telkkarissa, eikä se tehnyt enää mitään vaikutusta. Välissä opin semmoisen detaljin, että Strindberg oli kannattanut rotuoppeja ja oli sitä mieltä että suomalaiset edustavat sitä huonompaa laatua, jonkinmoisia mongoleja kun ovat. Se ehkä on vaikuttanut myöhempään mielipiteeseeni.

Ulkokirjalliset asiat merkitsevät aika paljon. Strindberg oli lahjakas ja vähän omituinen ihminen. Mutta tuskin hän oli Ruotsinmaalla aikanaan ainut rasisti.

Anita Konkka kirjoitti...

Ripsa,

kiitos, nyt muistankin että se oli Indran tytär. On muuten älytöntä tuomita taideteoksia taiteilijoiden mielipiteiden perusteella. Rotuopin kannattajia oli varmasti pilvin pimein Strindbergin " valistumattomina" aikoina. Paljon rasisteja on nykyäänkin "valistuneina" aikoina.

Yksi mun mieli kirjailijoitani on Louis-Fernind Céline - ja kirjojani hänen eiskoisromaaninsa Niin kauas kuin yötä riittää. Hän kannatti natsiaatetta. Entäs Maksim Gorki - toinen suosikkini - hän kannatti kommunismia.

Olen kirjoittanut tässä blogissa aikasemmin Strindbergistä, katso anita-konkka.blogspot.com/2016/11/hullun-puolustuspuhe-sydamen-tiedoton.html

Ripsa kirjoitti...

Anita!

Jep, samaa mieltä. Mutta siinä välissä oli hirveä kalabaliikki Strindbergin miesshovinistisesta (tässä mies- sen takia, että se alkuperäinen chauvinismi kohdistui ehkä enemmän "muihin" kansallisuuksiin) asenteesta teoksesta Neiti Julie ja jostakin sen näyttämöllepanosta muistaakseni Suomessa. Sitten kerrottiin että hänen joko rakastettunsa tai vaimonsa oli Suomesta.

Valistuneita aikoja on tuskin ikinä ollutkaan. Päämääränä se on kummiski hyvä, valistus.

Täytyy katsoa mitä olet kirjoittanut aikaisemmin.

Mizi Margueron kirjoitti...

Hei, nimeni on Mirja VÄINÄMÖINEN Olen Helsingistä, mutta siirryin Waterton Lakes National Park Kanadaan mieheni kanssa. Sanat eivät selitä, kuinka innostunut olen rikki avioliiton palauttamisesta, ja nyt mieheni on täysin palannut, kun jätin minut ja lapset toiselle naiselle. Olemme olleet naimisissa seitsemän vuotta, ja avioliiton aikana olemme saaneet sarjan taisteluja, jotka jatkoivat meitä, kunnes lopulta hän jätti kanssani ja lapsillemme ja muutti Australiaan toisen naisen kanssa. hän estänyt kaiken viestinnän, jonka hän tekee heidät virheelliseksi. Opetin, että elämäni oli ohi, ja lapseni opettivat, etteivät he koskaan näe isäänsä uudelleen. Yritin olla vahvoja vain lapsilleni, mutta en voinut hallita kipua, joka vaivasi sydäntäni, surun ja tuskan vuoksi, koska rakastin häntä todella. Joka päivä ja yötä ajattelen häntä ja haluaisin aina, että hän palaisi kanssani, olin kirjaimellisesti hullu ja tarvitsin jumalallisen väliintulon, joten kerroin jokaiselle ongelmalleni ystävälleni, jolla oli kerran samanlaisia ​​haasteita avioliitto. Hän viittasi minut hyvin voimakkaaseen miehen nimeen DrIginovia. Hän sanoi, että hän oli ainoa syy siihen onneaan, että hän nautti tähän päivään. Drigbinovia voi auttaa, rikkoontuneita suhteita hän sanoi, että minun oli pakko laittaa hänet kokeilemaan. ja hän antoi minulle ohjeet siitä, mitä tehdä, ja niin tein, niin hän teki rakkauden loitsun minulle. Suurimmalle yllätykselleni, kolmen viikon kuluttua, mieheni soitti minulle ja kertoi minulle, että hän jäi meidät yhtä paljon kuin lapset, olin niin yllättynyt, sydämeni oli täynnä iloa ja jännitystä, ja aloin varjella kyyneleeni. Hän pyysi anteeksi hänen virhettään ja pyysi anteeksi, että hän aiheutti minulle ja lapsille aiheutuneen kivun. Näin hän tuli takaisin meille, paljon rakkautta ja iloa, ja siitä päivästä lähtien meidän avioliitto oli nyt vahvempi kuin ennen. Drigbinovian ansiosta hän on erittäin voimakas mies, joten päätin jakaa tarinanni niille naisille ja miehet, jotka kokivat tapahtuneen. Haluan teidän tietävän, että on olemassa ratkaisu. Drigbinovia on ratkaisu, todellinen ja voimakas kapellimestari, joka rukoili elää pitkään auttamaan naisia ​​ja lapsia kivun aikaansa. Ja sillä on myös loitsuja hivin, syövän jne. Parantamiseksi tai WhatsApp hänelle kautta +2348144480786 HYVÄ LUKI,

Tunnisteet

unet (12) Kirjallisuus (6) Ekstrat (4) kirjat (4) muistelmat (4) bloggaaminen (3) kirjoittaminen (3) Arvo Turtiainen (2) Handke (2) Juhani Konkka (2) Knausgård Taisteluni (2) identiteetti (2) kirjailijat (2) taide (2) #metoo (1) Aleksandr Fadejev (1) Anna Ahmatova (1) Anna Politkovskaja (1) Argonautit (1) Arla Kanerva (1) Arvo Valton (1) August Strindberg (1) Best European Fiction 2011 (1) Bilboa (1) Boris Pasternak (1) Bulganin (1) Claudia Magris (1) Colette (1) Cézannen asetelmia näytönsäästäjässä (1) David Foster Wallace (1) Dubrovka-teatterin kaappaustragedia (1) Ellen Niit (1) Ene Mihkelson (1) Every Love Story is a Ghost Story (1) Frank Gehry (1) Gary Snyder (1) George Whitman (1) Google Art Project (1) Guggenheim (1) Heikki W. Virolainen (1) Helene Cixous (1) Hendaye (1) Hondarribia (1) Hrutshov (1) Hullun puolustuspuhe (1) Hullun taivaassa (1) I Ching (1) Infinite Jest (1) Irja Salla (1) Isä ja minä (1) Johanneksen tunnustuksia (1) Jonathan Franzen (1) Jouko Tyyri (1) Juha Seppälä (1) Juhani (1) Jukka Mallinen (1) Julia Kristeva (1) Kalashnikov (1) Kalevala (1) Kamiel Vanhole (1) Karen Blixen (1) Kari Sallamaa (1) Kekkonen (1) Kodin enkeli (1) Konkka (1) Koskenpesä (1) Kun kyyhkyset katosivat (1) Lauri Viita (1) Lilli Promet (1) Maggie Nelson (1) Majakovskin selän takana (1) Manuela Gretkowska (1) Marie Darrieussecq (1) Mathias Rust (1) Merja Virolainen (1) Metafyysinen kabaree (1) Mihail Šolohov (1) Mikrokosmoksia (1) Milan Kundera (1) Minna Canth (1) Mr.Smith (1) Musta purje Valkea Purje (1) Nainen unen peilissä (1) Paavo Rintala (1) Paracelsuksen haavamies (1) Paul Auster (1) Peking-hotelli (1) Pierre Loti (1) Pronssisotilas (1) Putinin Venäjä (1) Ruttohauta (1) Shakespeare and Company (1) Shakespeare and Company (1) Sofi Oksanen (1) Stalinin aika (1) Stendahlin syndrooma (1) Suojasää (1) Suomalais-ugrilainen kirjailijakonferenssi (1) Suvikunta (1) Taiteen musta kirja (1) Tappajapuu (1) Tietämättömyys (1) Tiina Pystynen (1) Turgenev Metsämiehen muistelmat (1) Työmiehen vaimo. feminismi (1) Tšernobyl (1) Udmurtia (1) Unennäkijän muistelmat (1) Unissakävijä (1) Unni Drougge (1) Unto Kupiainen (1) Valko-Venäjä (1) Vanhat kirjoitukset (1) Vanhoja tietokoneohjelmia (1) Veikko Huovinen (1) Veitikka (1) Viktor Šibakov (1) Virginia Woolf (1) Viron miehitysaika (1) Vladimir Putin (1) Väinö Linna. Kirsi Kunnas (1) W.G.Sebald (1) Yrjö Jylhä (1) Zoona (1) armenialainen kosija (1) blogit (1) elämänkerrat (1) emigrantin juurettomuus ja kielettömyys (1) globalisaatio (1) huumori (1) inkeriläiset (1) ironia (1) itsemurha (1) juhlat (1) kirjailijaelämäkerrat (1) kirjoittaminen. L.Onerva (1) kissat (1) lukihäiriö (1) luonto (1) masennus (1) matkapäiväkirja. (1) mieskalenteri (1) mieskirjailijat (1) miesnerot (1) muisti (1) naiskirjailijat (1) naiskirjallisuus (1) nerojen lapset (1) omaelämäkerrallisen romaanin problematiikka (1) sateenkaarikirjallisuus (1) seksi (1) syksy (1) taidetta (1) tasa-arvo (1) tavis (1) testit (1) tunnustuskirjallisuus (1) työmaani (1) tšetšeenit (1) vaalit (1) vasenkätisyys (1) virolaiset kirjailijat (1)
Powered By Blogger