Udmurtian matkan jälkeen

Iževskin asemalla, kuvassa eturivissä vasemmalta: Tiina Pystynen, Merja Virolainen, Ljudmila Kirillova (udmurtilainen tutkija), Anita Konkka. Takarivissä Kari  Sallamaa ja  Viktor Šibakov  (udmurtilainen kirjallisuudentutkija ja etnofuturisti). Kuvan otti Jukka Mallinen. Professori Sallamaalla on pitkä käsi.

Kolme viikkoa sitten lähdin suomalais-ugrilaiseen kirjailijakonferenssiin Udmurtiaan. Harva edes tietää missä sellainen maa on. Se on noin 1200 kilometriä Moskovasta itään. Siellä asui ennen votjakkeja, meidän kielisukulaisiamme. Tšaikovski syntyi ja eli kahdeksan ensimmäistä vuottaan siellä. Sen pääkaupungissa Iževskissa tuotetaan Kalashnikov-konetuliaseita (Udmurtian lahja maailmalle!) Pääkaupungissa  oli rumia neuvostohenkisiä talokolosseja. Löysin vain yhden terassin, siellä istui nuorisoa kaljaa juomassa ja pöytien välissä juoksi kaksi punasilmäistä kania. 

Saranskissa, Mordvan pääkaupungissa, jossa kävin  kaksi vuotta sitten, terasseja oli enemmän.  Jokaisella terassilla istui kaksi aseistettua miliisiä pitämässä vahtia. Kysyin paikalliselta oppaalta, mistä se johtuu. Hän selitti, että ryöstöjä tapahtuu paljon, koska ihmiset ovat niin köyhiä.


 Iževskissä ihmiset tulevat paremmin toimeen.  He saavat  palkkansa  ruplina  Kalashnikov-tehtaalla, koska aseet käyvät maailmalla hyvin kaupaksi. Mutta monissa muissa tuotantolaitoksissa palkka maksetaan tuotteina, joita työntekijät myyvät saadakseen ruplia.

Matkalla Tšaikovski-museoon näin tien vieressä pitkän rivin miehiä ja naisia jotka myivät pörröisiä kapineita, muistuttivat magneettisia pölyhuiskuja. Niitä he ojentelivat pitkän kepin varressa kohti autoja. Kauppa kävi huonosti, kukaan ei pysähtynyt ostamaan pölyhuiskaa. Me kiisimme ohitse miliisisaattueessa, sellainen on tapana Venäjällä, kun sinne tulee arvovieraita, kuten kirjailijoita. Ei se ollut miellyttävää matkan tekoa. Miliisit kaahasivat hullun lailla meidän edellämme raivaten tietä auki. Ne ajoivat pitkin vastaantulijoiden kaistaa myös mäissä ja mutkissa ja sireeni ulvahteli kuin susi. Tuntui siltä, että Venäjällä kaikki kaahaavat, eivät vain miliisit. Minä puristin penkin laitaa ja ajattelin, että hyvä jos hengissä tästä matkasta selvitään. 

Tuli mieleen että Venäjällä tapahtuvat isot onnettomuudet yleensä elokuussa. Kaksi vuotta sitten kun olin Moskovassa Ostakinon televisiotorni paloi ja vähän sitä ennen upposi Kursk. Näin mielessäni sanomalehtien otsikot: "Kolmekymmentä kirjailijaa kuoli liikenneonnettomuudessa Udmurtissa." No, jos niin olisi käynyt, enpä olisi ollut lukemassa niitä otsikoista. (Kirjoitettu  5.9. 2002)

Venäjän valtionpankki Iževskissä.  Lenin seisoo sen edessä

"pumaska" kädessä ja katsoo pääovesta sisään.

Muistiinpanoja matkapäiväkirjasta ( ei julkaistu aikaisemmin)

 Seitsemännen suomalais-ugrilaisen kirjallisuuskonferenssin erikoinen teemayhdistelmä: Globalisaatio ja huumori. Globalisaatiosta ei ole paljon huumoria löytynyt tähän mennessä.  Nenetseillä ja  hanti-manseilla on kokemuksia  globalisaatiosta ajalta jolloin öljy- ja kaasutulot tuloutettiin kokonaan Moskovaan.  Tietävät mitä se  käytännössä merkitsee. Puheenvuoroja konferenssissa:

• Mies jostain puhuu globalisaatiosta, kysyy missä lukijat ovat. Ne ovat kadonneet. Haukkuu farkut, pitsat, coca-colan.
• Selkuppi sanoo, että elämän olosuhteet on tuhottu, ympäristökatastrofi on tosiasia. Demokratia on luonut vain suuria puutteita. 
• Viktor  Šibakov   sanoo, että globalisaatio on peruuttamaton  prosessi. Se on nykyisyyden  konteksti. Se ei tuo hyötyä. Se tuo  katastrofeja.
• Mies Marinmaalta sanoo, että vaarana  on isovenäläisen nationalismin nousu, kansallinen itseriittoisuus ja messiaaniset asenteet. Merkkejä siitä on on nähtävissä  Putinin Venäjällä. Nationalistit  syyttävät herkästi pienempiä kansoja  nationalismista.  "Olemme  huolisamme monen  etnisen ja myös venäläisen  kirjailijan  tilanteesta. Kansalliskiihkon nousu Meri Elissä huolestuttaa.  Se uhkaa  marilaista kansallista kulttuuria," hän sanoo lopuksi.
• Nainen  Komista puhuu  komilaisen  proosan nykytendensseistä. Hän sanoo, että  itsemurha ja väkivaltaionen kuolema ovat  aiheina Komin nykykirjallisuudessa. Toivottomuus  ekokatastrofin  takia. Maailman kuolema, sankarin kuolema. Kysymys on koko sivilisaation kuolemasta.
• Tšuvassi puhuu kieli-imperialismista. Ensin oli  väkivaltainen islamismi, sitten kristillistäminen ja sen jälkeen  kommunismi.  Oma  kieli   murskaantui niiden jalkoihin.
•  Arvo Valton, virolainen kirjailija ja  suomalais-ugrilaisen kirjailijaliiton puheenjohtaja puhuu huumorista. Hän sanoo että  huumori on vakava asia.  Että  suomalaiset ja virolaiset eivät ymmärrä toistensa huumoria, vaikka kielet ovat lähisukulaisia. Suomalaisten huumori on hyväntahtoista, virolaisten ilkeätä. Hänen mukaansa on huumori on vieraasta suurille aiheille, kuten globalisaatiolle. Hän  pyytää meitä suhtautumaan huumorilla globalisaatioon.

Udmurtian mytologiasta opin että maailma lepää suuren härän päällä. Lähde  on härän silmä. Härkä katselee, miten ihmiset elävät.

Suomalainen  delegaatio Moskovassa.  Vasemmalta oikealle Jukka Mallinen, Anita Konkka, Merja Virolainen, Kari Sallamaa. ( Kuvan otti Tiina Pystynen) Käytiin    syömässä  tsetseeniravintolassa ja  kyläiltiin  kirjailija  Viktor Jerofejevin luona. Hän  kertoi millaisessa puristuksessa postmodernit  kirjailijat elävät   Putinin Venäjällä.