tiistaina, marraskuuta 15, 2011

Miksi en käy teatterissa?

Katri Renton lavastusta näytelmään  Musta purje Valkea purje.

Kävin eilen Kansallisteatterin Willen saunassa Eino Leino Seuran kanssa  katsomassa  näytelmän  Anna Ahmatovasta, jonka on ohjannut  Juha Malmivaara  ( olisiko mitään sukua körttipappi  Wilhelmi  Malmivaarelle?)  Näytelmän  on  kirjoittanut  Hélèna Cixous, ranskalainen feministi,  naiskielen tutkija  ja  professori.  Niinpä   näyttämöllä   oli viisi naista  eikä   yhtään miestä, mutta  he olivat mukana naisten puheissa. Kuten aina.

 Kyllä Cixous varmaankin    oli   perehtynyt hyvin Anna Ahmatovan  elämään ja tuotantoon, mutta  katsojalle jäi sellainen  kuva,  että  Ahmatova  olisi   moninkertainen leski.   Ei se niin ollut. Hän  oli eronnut  kaikista  miehistään ennen kuin  heistä tuli  Stalinin  vainojen uhreja.  Nikolai  Gumiljov, Ahmatovan ensimmäinen mies, oli  tosiasiassa jo Leninin vainojen  uhri.  Heidän  avioliitostaan syntyi   Ahmatovan ainoa  poika  Lev,  joka passitettiin vankileirille "vanhempiensa rikosten" takia.  Se oli tavallista Stalinin aikana.    Näytelmässä   Ahmatova odottaa  kirjettä  pojaltaan.  Poika syyttää   äitiään   siitä, että  tämä  ei ole tehnyt mitään  hänen  vapauttamisensa  eteen.  Katsoja  ei tiedä, että  Ahmatova  kirjoitti  Stalinia ylistäviä runoja saadakseen  pojan vapaaksi.  Eikä tiedä sitäkään että  poika oli  loppuun asti  katkera äidilleen, siksi  että  tämä oli jättänyt  hänet   pikkulapsena isoäidin   hoiviin, että voisi elää vapaata runoilijan elämää  rakastajiensa kanssa. 

Onneksi  Cixous ei tee  Ahmatovasta  ihannoitua  henkilöhahmoa eikä uhria.   Ahmatova on  itsekäs,  ristiriitainen  ja narsistinen nainen, mikä ei ole ihme, olihan hän  nuoruusvuosinaan  runoilijoiden ja taiteilijoiden  ihailema   kaunotar.  Näytelmän  kuvaamana  aikana,  vuosina 1953-1960, hän on homssuinen  pyylevä entinen kaunotar (Terhi Panula näyttelee häntä hyvin).     Hän käyttää  valtaa ystävättäriinsä  Nadežda Mandelstamiin ja  Lidia Tšukovaskajaan. He  tanssivat hänen  pillinsä mukaan.  Mieleeni jäi kohtaus, jossa he  odottavat Ahmatovaa   jonkin puiston viidennellä penkillä.  Ahmatovaa saapuu ja  alkaa  rähistä heille,  että  tapaamisesta sovittiin  seitsemännellä penkillä.  Hän  sanoo  inhoavansa numero viitosta. Ja viittaa samassa yhteydessä maaliskuun viidenteen päivää. Hieman epäloogista, koska  maaliskuun viides oli  Stalinin   kuolinpäivä. Siispä onnenpäivä ja onnennumnero!

Näytelmä  alkaa  Stalinin kuolemasta. Taustalla  ryskivät   Nevan   halkeilevat jäät,   mikä  on suojasään  merkki.  ( Äänisuunnittelu  Jani Peltolan). Varsinaisesti  suojasää alkoi vuonna 1956, kolme vuotta Stalinin kuoleman jälkeen, jolloin   Nikita Hruštšov   tuomitsi  Stalinin rikokset NKP:n 20. puoluekokouksessa. Näytelmässä  viitataan  Aleksandr Fadejeviin, joka  Neuvostoliiton  kirjialijaliiton puheenjohtaja.   Hänen mahtisanastaan riippui monen  kirjailijan  kohtalo.   Jos  ei päässyt kirjailijaliittoon tai oli erotettu siitä, kuten Ahmatova, ei ollut mitään mahdollisuuksia saada  kirjojaan  julkaistuksi.  Fadejev  teki itsemurhan  vuonna  1956.  Hänen kuolemansa jälkeen  Ahmatovan  ystävättärissä  Nadeždassa ja Lidiassa virisi toive, että  Anna saisi runojaan julkaistuksi, mutta Anna itse  suhtautui  julkaisemiseen  paljon  skeptisemmin.


 Suojasäätä ei kestänyt kauan. Se  päättyi  jo  vuonna  1958,  kun  Pasternak sai  Nobelin palkinnon.  Näytelmässä  Ahmatova  ystävättärineen   lähtee Pasternakin datsalle Peredelkinoon tapaamaan Pasternakia, mutta  Pasternak ei ota heitä vastaan. Ikkunaverho vain  heilahtelee.   Katsojalle, joka  ei  tunne  Neuvostoliiton 50-luvun lopun  kirjallisuushistoriaa, jää  ikkunaverhojen heilahtelu  arvoitukseksi. Pasternak   kieltäytyi Nobelin palkinnosta, mutta ei se pelastanut häntä  vainolta. Hän kuoli  vuonna 1960.  Siihen vuoteen päättyy Cixousin näytelmä. 

Kuvassa ystävykset vasemmalta oikealle:  Lidia  Tšukovaskaja ( Katariina Kaitue), Nadežda Mandelstam ( Sari Puumalainen) ja Anna Ahmatova ( Terhi Panula).

Pidin näytelmän lavastuksesta. Katossa oli naisten alushameita kuin purjeita, joiden  taskuihin  naiset piilottivat kirjeitä ja  käsikirjoituksia.  Ohjaajan  kaikkia ideoita en ymmärtänyt. Miksi naiset  horjahtelivat, kaatuilivat ja  kierivät lattialla kuin  sekopäät.  Kuvasiko  se heidän  epätoivoaan vai  aikaa jolloin kaikki olivat sekopäitä?    Juha Malmivaara  sai  tästä ohjauksestaan Eino Kalima -palkinnon. Se jaetaan joka kolmas vuosi.

Miksi minä en enää käy teatterissa?  Viimeisestä käynnistä  ennen  tätä Ahmatova-näytelmää on kulunut jo neljä vuotta. Silloin näin  Ryhmäteatterin   Saatana saapuu  Moskovaan -näytelmän.  Pidin siitä niin paljon, että se on jäänyt mieleeni.    Nuorena  olin innokas  teatterissakävijä. Näin   kaikki suuret klassikot ja modernit näytelmät Ionescosta ja Beckettistä  alkaen.  Minua ei  ollenkaan  häirinnyt että  näyttelijät  esittivät  rooleja suurella volyymilla ja  ylinäyttelivät. Heidät  oli koulutettu näyttelemään ja sen he totisesti osasivat.  He puhuivat  näyttämön  ulkopuolellakin  kuin olisivat olleet näyttämöllä.  Poistuin   teatterista aina jonkinlaisessa ylentyneessä mielentilassa.   Kolmetoistavuotiaana yritin itsekin  kirjoittaa näytelmiä.   Rakastin  Strindbergin Uninäytelmää,  Tennessee Williamsin Lasista eläintarhaa ja Tšehovin Lokkia.   Olen tullut vanhaksi, kun  en enää  eläydy  näyttämön suuriin tunteisiin, vaan kaipaan yksinkertaisuutta,  pienien eleiden ja vivahteiden  näyttämötyötä.















4 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Anita,
samaa minäkin olen kysynyt itseltäni.

Mieheni ja minä olimme opiskeluaikana ja nuorena parina ahkeria teatterissa kävijöitä. Minä olen aina ajatellut, että teatterin politisoituminen muutti kaiken. Klassinen eurooppalainen kulttuuri tehtiin naurunalaiseksi. Tarkoitan klassisella eurooppalaisella myös venäläistä vanhaa kulttuuria, joka eli vielä Suomessa Eino Kaliman työssä.

Meidän opiskeluaikana teatteri oli todellakin suuri elämys, suomalaiset näyttelijät osasivat esittää Tsehovia, Ionescoa - kuten mainitsit. Ehkä on niin, että kun on aloittanut teatterissa käymisen Kaliman ollessa ohjaaja, on tullut hemmotelluksi. Vanhin poikammekin ehti nähdä 8-vuotiaana Kolme sisarta, kun minä sairastuin flunssaan enkä voinut mennä teatteriin sinä iltana. Sen on täytynyt olla vuonna 1971.

Suomessa teatterin traditio katkesi.

Mitä olen nähnyt myöhemmin? Shakespearea Kansallisteatterissa. Se tuntui rähinältä ja mölinältä verratttuna esimerkiksi kanadalaisiin esityksiin, Shakespearen näytelmiin, joita esitettiin siellä jopa ilmaiseksi puistossa.

En ihmeessä maksa siitä, että joudun kuuntelemaan rähinää ja kiroilua teatterissa. Saan kuulla sitä ihan tarpeeksi ja ilmaiseksi kaduilla ja TV:ssäkin. Ei viitsi tuottaa itselleen pettymystä toisensa jälkeen.

Venäjällä osataan taas näytellä, ainakin TV-n Dostojevski -draamasarjassa osattiin. Samaa hienoa näyttelemistä on englantilaisissa TV-sarjoissa. Hienot elämykset koetaan nyt kotona lempivideoita katsoessa.

Anita Konkka kirjoitti...

Opiskeluaikoina sai halpoja opiskelulippuja teatteriin ja sinfoniakonserteihin. Kävin niissä ahkerasti. Se etu loppui, kun lähti tai valmistui yliopistosta. Tuli pieniä lapsia, yksinhuoltajuutta, eikä rahaa ollut ikinä mihinkään ylimääräiseen. Aloin vieraantua teatterista ja konserteista. Tuli Jouko Turkan aika. Häntä sanottiin nerokkaaksi ohjaaksi, saattoi ollakin, mutta en pitänyt hänen tyylistään. 70- luvulta mieleeni on jäänyt vain yksi teatterikappale, se oli Pete Q. Toinen esitys joka jäi mieleen, oli Skavabölen pojat, mutta se taisi olla jo 80-lukua. Sillä vuosikymmenellä kävin pari kertaa Moskovassa- vai olikohan se Pietarissa - katsomassa Tshevovia ja tykkäsin niistä esityksistä.

Anneli Heliö kirjoitti...

Tekstin olen lukenut, mutta valitettavasti en päässyt näkemään itse esitystä. Lukemani perusteella Helene Cixousin teksti on fiktio eikä sitä voi pitää faktana Ahmatovan elämästä. Kommentoin myöhemmin enemmän.

Anita Konkka kirjoitti...

Olisi kiinnostavaa lukea ajatuksiasi Ahmatovasta.

Tunnisteet

unet (12) Kirjallisuus (6) Ekstrat (4) kirjat (4) muistelmat (4) bloggaaminen (3) kirjoittaminen (3) Arvo Turtiainen (2) Handke (2) Juhani Konkka (2) Knausgård Taisteluni (2) identiteetti (2) kirjailijat (2) taide (2) Aleksandr Fadejev (1) Anna Ahmatova (1) Anna Politkovskaja (1) Arvo Valton (1) August Strindberg (1) Best European Fiction 2011 (1) Bilboa (1) Boris Pasternak (1) Bulganin (1) Claudia Magris (1) Colette (1) Cézannen asetelmia näytönsäästäjässä (1) Dubrovka-teatterin kaappaustragedia (1) Ellen Niit (1) Ene Mihkelson (1) Frank Gehry (1) Gary Snyder (1) George Whitman (1) Google Art Project (1) Guggenheim (1) Heikki W. Virolainen (1) Helene Cixous (1) Hendaye (1) Hondarribia (1) Hrutshov (1) Hullun puolustuspuhe (1) Hullun taivaassa (1) I Ching (1) Johanneksen tunnustuksia (1) Jouko Tyyri (1) Juha Seppälä (1) Juhani (1) Jukka Mallinen (1) Julia Kristeva (1) Kalashnikov (1) Kalevala (1) Kamiel Vanhole (1) Karen Blixen (1) Kari Sallamaa (1) Kekkonen (1) Kodin enkeli (1) Konkka (1) Koskenpesä (1) Kun kyyhkyset katosivat (1) Lauri Viita (1) Lilli Promet (1) Majakovskin selän takana (1) Manuela Gretkowska (1) Marie Darrieussecq (1) Mathias Rust (1) Merja Virolainen (1) Metafyysinen kabaree (1) Mihail Šolohov (1) Mikrokosmoksia (1) Milan Kundera (1) Minna Canth (1) Mr.Smith (1) Musta purje Valkea Purje (1) Nainen unen peilissä (1) Paavo Rintala (1) Paracelsuksen haavamies (1) Paul Auster (1) Peking-hotelli (1) Pierre Loti (1) Pronssisotilas (1) Putinin Venäjä (1) Ruttohauta (1) Shakespeare and Company (1) Shakespeare and Company (1) Sofi Oksanen (1) Stalinin aika (1) Stendahlin syndrooma (1) Suojasää (1) Suomalais-ugrilainen kirjailijakonferenssi (1) Suvikunta (1) Tappajapuu (1) Tietämättömyys (1) Tiina Pystynen (1) Turgenev Metsämiehen muistelmat (1) Työmiehen vaimo. feminismi (1) Tšernobyl (1) Udmurtia (1) Unennäkijän muistelmat (1) Unni Drougge (1) Unto Kupiainen (1) Valko-Venäjä (1) Vanhat kirjoitukset (1) Vanhoja tietokoneohjelmia (1) Veikko Huovinen (1) Veitikka (1) Viktor Šibakov (1) Virginia Woolf (1) Viron miehitysaika (1) Vladimir Putin (1) Väinö Linna. Kirsi Kunnas (1) W.G.Sebald (1) Yrjö Jylhä (1) Zoona (1) armenialainen kosija (1) blogit (1) elämänkerrat (1) emigrantin juurettomuus ja kielettömyys (1) globalisaatio (1) huumori (1) inkeriläiset (1) juhlat (1) kirjoittaminen. L.Onerva (1) kissat (1) lukihäiriö (1) luonto (1) matkapäiväkirja. (1) mieskalenteri (1) mieskirjailijat (1) muisti (1) naiskirjailijat (1) naiskirjallisuus (1) omaelämäkerrallisen romaanin problematiikka (1) seksi (1) syksy (1) taidetta (1) tasa-arvo (1) tavis (1) testit (1) tunnustuskirjallisuus (1) työmaani (1) tšetšeenit (1) vaalit (1) vasenkätisyys (1) virolaiset kirjailijat (1)