sunnuntaina, tammikuuta 25, 2015

Ekstrat 3. Virginia Woolf ja Kodin enkeli

Tänään on  Virginia Woolfin   syntymäpäivä. Hän syntyi  vuonna  1882 vesimiehen merkissä.  Kirjoitin  hänestä    hänestä  vuoden  1992  lopulla    luettuani  hänen    esseekokoelmansa, joka teki minuun vaikutuksen.  Hän täyttäisi tänään 133 vuotta, jos eläisi.  Hänen  kirjoituksensa elävät yhä.



Virginia Woolf kirjoittaa Professions for Women -nimisessä  esseessä naispuolisesta olennosta, jonka hän  kohtasi  ensimmäisen kerran  nuorena kun hän kirjoitti kirja-arvosteluja. Aina kun hän  otti kynän käteensä ja asettui kirjoittamaan, olento luikahti hänen  selkänsä taakse ja alkoi kuiskia, että  hänen täytyy olla myötätuntoinen ja  hellä; imarrella ja pettää  elikä käyttää kaikkia sukupuolensa konsteja  ja juonia varsinkin silloin kun  hän arvostelee miehen kirjoittamaa kirjaa.

  Woolf kutsuu olentoa Kodin enkeliksi. Se on viehättävä, sympaattinen, säädyllinen, ja äärimmäisen epäitsekäs olento; se uhraa itsensä joka päivä; se antaa parhaat palat muille, kanastakin se syö sitkeimmän jalan; sillä ei ole omia tahtoa  eikä omia haluja; kaikessa se pyrkii miellyttämään muita( lue: miehiä) ja elämään heidän  toiveidensa  mukaisesti. Puhdasmielisyys on  sen  kaunein ominaisuus ja punastuminen suurin sulo. Woolfin mukaan  jokaisen naiskirjailijan on surmattava tuo olento, muuten se surmaa naisessa olevan kirjailijan.

   Mutta onko Kodin enkelin tappaminen ollenkaan mahdollista, minä mietin apeana isän talossa Koskenpesässä kesällä 1992, kun olin saanut valmiiksi Halujen puutarhan.  Olin masentunut, itsesyytösten vallassa ja  häpeissäni sen takia  mitä olin kirjoittanut. Jos olisin voinut,  olisin tuhonnut käsikirjoituksen ja kirjoittanut kaiken uudestaan, mutta kun  kirja oli jo painokoneissa, ei mitään ollut enää tehtävissä. Rupesin siivomaan ja pesemään mattoja kuin raivohullu, ja sitten  matkustin  ulkomaille, kuten teen aina kirjan valmistumisen jälkeen pitääkseni masennuksen loitolla, mutta tällä kertaa sekään keino ei tepsinyt.

 Sinä kesänä  kävin Pietarissa ja Anna Ahmatovan haudalla  Karjalan kannaksella sekä osallistuin suomalais-venäläiseen kirjallisuuskokoukseen, jossa venäläiset  mieskirjailijat puhuivat ummet ja lammet kuten ennenkin, ja naiskirjailijat vaikenivat vienosti hymyillen. Päätin rikkoa vanhan tradition, lakata hymyilemästä ja  avata  suuni. Puheenvuoroni aikana huomasin, että venäläinen puheenjohtaja heilutti jalkaa hermostuneesti ja vääntelehti omituisesti. Kun olin lopettanut, hän ilmoitti että tämän jälkeen puheenvuorot rajoitetaan viiden minuutin pituisiksi, mistä seurasi, että naiset hymyilivät entistäkin vienommin ja miehet puhuivat edelleen pitkään  ja pateettisesti, heitä kun aikarajoitus ei näyttänyt koskevan, ja minä ajattelin että isän entisessä maassa ei mikään ole muuttunut (lukuunottamatta nimeä ja yhteiskuntajärjestelmää) sitten Anna Ahmatovan päivien, jolloin  Solzenitsyn  kävi  hänen luonaan, kuuli Requiemin runoja ja loihe lausumaan: "Kysymys on koko kansakunnan murhenäytelmästä, mutta teillä se on pelkästään  äidin ja pojan murhenäytelmä." Anna Ahmatova ei protestoinut, ja miksi olisikaan, hänhän oli kasvanut kulttuurissa jossa kaikki mitä mies tekee on tärkeämpää kuin naisen tekemiset.

  Palattuani Pietarista matkustin  Lummene-järven rannalle  isän taloon. Istuin tutun kirjoituspöydän ääressä, jossa olin 23 vuotta sitten kirjoittanut esikoisromaanini ja piilottanut käsikirjoituksen patjan alle joka kerta kun lähdin käymään kaupalla, ettei isä näkisi sitä. Katselin ikkunasta tuttua järveä, satoi lohduttomasti päivästä päivään, masennus ja itsesyytökset pahenivat ja mieleeni tuli Virginia Woolf ja hänen kuolemansa; hän täytti taskut kivillä ja käveli Ouse-virtaan.

   Olin unohtanut vuosikausiksi Virginia Woolfin, joka oli ollut tärkein oppiäitini, kun 1980-luvun  alussa  uskaltauduin taas  kirjoittamaan romaania. Majakka oli se perusteos, josta valoin itseeni rohkeutta, kun kirjoitin Tytärtä. Minä ihailin sitä ironiaa ja taitoa millä Woolf kuvasi isäänsä herra Ramsayn tunteita tyrannisoivassa henkilöhahmossa. Ihailin myös hänen vapaasti assosioivaa tyyliään, tosin en vielä Tyttären aikaan pystynyt vapautumaan sisäisestä kontrollista ja pelosta, että joku taas kuolee enkä sen takia kyennyt kirjoittamaan  niin vapaasti kuin Virginia Woolf.

   Sen lisäksi että Woolfin  Majakka opetti minua kirjoittamaan, se opetti minua myös  erottamaan  Kulttuurin super-egon ja Kodin enkelin äänet omista sisäisistä äänistäni. Kulttuurin super-ego puhui isäni äänellä, että naiset eivät osaa kirjoittaa, maalata, säveltää eivätkä laittaa kunnon ruokaa eikä naisilla ole huumorintajua puhumattakaan  lukemattomista muista naisten puutteista. Kodin enkelillä taas oli isoäidin ääni, joka saneli mitä  kunnon nainen sai ajatella ja tehdä. Ja ne ajattelun ja tekemisen rajat olivat ahtaat; kunnon naisen oli oltava hyvä ja tehtävä hyvää. Hän sai kyllä vihata, mutta vain  mustalaisia, juoppoja ja kommunisteja  sekä kaikkia niitä jotka eivät olleet kunnon ihmisiä. Hänen piti olla hyvätapainen ja siveä, seksi varsinkin oli kielletty asia. Jos kunnon naisella sattui olemaan seksielämää, siitä ei saanut puhua. Mutta jos siitä oli aivan pakko puhua, oli käytettävä sivistyssanoja.

 Ymmärsin istuessani isän kirjoituspöydän ääressä ja tuijottaessani  masentuneensa  sateiselle järvelle,  että Kodin enkeli se piti ankaraa moraalisaarnaa sisälläni, koska olin  ylittänyt  sopivuuden rajat ja  käyttänyt sellaisia sukupuolielämän sanoja, jotka  olivat sen mielestä  rumia, henkisesti alentavia ja raakoja. Kirja oli häpeällinen sen lisäksi että se oli huono, arvosteli Kodin enkeli. Yhtänä pahana se oli ollut vain  Irti- ja Samaa sukua- romaanien jälkeen, muut  kirjani se oli päästänyt menemään pahemmitta moitteitta, Talvi Ravennassa- romaanin se oli  jopa hyväksynyt päätään nyökytellen, siinä kirjassa kun ei ollut ollenkaan  seksiä eikä hämmentäviä tunteita. Ymmärsin, että Kodin enkeli oli vaarallinen terroristi. Se sai voimansa syyllisyydestä, jota ruokki Kulttuurin super-ego. Ne olivat  yhdessä  vaientaneet minut kolmeksitoista vuodeksi ja nyt ne  yrittivät taas nitistää minut. Ne olivat vaientaneet Anna Ahmatovankin ja pakottaneet Sylvia Plathin tekemään itsemurhan. 

Ei edes Virginia Woolf ollut selvinnyt Kodin enkelin  kuristusotteesta, vaikka  itse uskoikin surmanneensa sen pitkän ja ankaran kamppailun jälkeen. Mutta ei se kuollutkaan, se  vain pysyi vaiti niin kauan kun hän kirjoitti kirjaa. Jokaisen kirjan jälkeen  hänellä oli siivous- ja puhemanioita, pahoja  masennuksia ja toisinaan itsemurhayrityksiä. Tuntui kuin Kodin enkeli olisi  hyökännyt hänen kimppuunsa  vereksin voimin ja kostonhimoisena siksi, että hän oli onnistunut pakenemaan sen kontrollista joksikin aikaa  ja kirjoittamaan  taas kerran kirjan joka oli parempi kuin hänen isänsä kirjat.  Ehkä Kodin enkeli olisi säästänyt hänet, jos hän olisi kirjoittanut salapoliisi- ja viihderomaaneja tai runoja jotka eivät olisi loukanneet kenenkään tunteita. Mutta silloin minä en olisi lukenut hänen kirjojaan enkä olisi saanut tietää, että se kauhea tunne joka kuristi kurkkuani kun katselin sateen pieksemää Lummene-järveä, oli nimeltään Kodin enkeli. ja että se aikoi ottaa minut hengiltä, jos annoin sille valtaa mielessäni. Ja niin ryhdyin päättäväisesti kirjoittamaan kirjaa isästä, sillä minusta tuntui,että se oli ainoa tapa karkottaa tuo paha enkeli tiehensä, ainakin vähäksi aikaa. Sillä minulla ei ollut enää harhaluuloja että pystyisin  kiskomaan sen irti  itsestäni, niin syvälle minuun  se oli iskostunut tai sisäistynyt  kuten  psykokulttuurien tutkijat ehkä sanoisivat. Ja sieluni sisuksista se aina sopivan tilaisuuden tullen laususkelisi tuomioitaan paheksuvalla  nenä-äänellä.  


2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

On kyllä kummallista, ettei tuosta Kodin enkelistä ei olla vieläkään päästy täysin eroon. Monessa suomalaisessakin kodissa tuo enkeli leijuu vielä jokapäiväisenä vieraana. Joku pikku juttu sen paljastaa, jos kyläilee jossain perheessä.

Mutt sitten on erikseen ne kodit ja perheet, joissa enkeli on vaihtanut sukupuolta tai on kaksi Kodin enkeliä.

Voisin kertoa miten meillä, mutta on vielä tuore tunne että joku anonyymienkeli kurkkii olkani yli ja seuraa tekemisiäni. :D

Virginia Woolf on yksi mielikirjailijoistani. Eniten tulee mielen hänen teoksistaan Mrs Dalloway ja Oma huone.

Viimeksi olen lukenut hänestä ja hänen sisarestaan Susan Sellersin kirjoittaman Vanessa ja Virginia, jossa Vanessa pääsee enemmän esille kuin kuuluisa
siskonsa, jota puolestaan näytetään eri näkökulmasta, kuin mihin on tottunut.

Anita Konkka kirjoitti...

Woolfin Oma huone teki vaikutksen, kun otin feministin ensiaskeleita, olen alleviivanut kirjaa ahkerasti, mutta en kaikesta ollut samaa mieltä, esim. eEttä naisen sukupuoli häiritsee rehellisyyttä, jota hän kirjailijan selkärankana. Ikään kuin miehen sukupuoli ei häiritsisi rehellisyyttä. En ollut siitäkään samaa mielt hänenn kanssaa, että suhde toiseen sukupuoleen on vain pieni osa naisen elämää.

Tunnisteet

unet (12) Kirjallisuus (6) Ekstrat (4) kirjat (4) muistelmat (4) bloggaaminen (3) kirjoittaminen (3) Arvo Turtiainen (2) Handke (2) Juhani Konkka (2) Knausgård Taisteluni (2) identiteetti (2) kirjailijat (2) taide (2) Aleksandr Fadejev (1) Anna Ahmatova (1) Anna Politkovskaja (1) Arvo Valton (1) August Strindberg (1) Best European Fiction 2011 (1) Bilboa (1) Boris Pasternak (1) Bulganin (1) Claudia Magris (1) Colette (1) Cézannen asetelmia näytönsäästäjässä (1) Dubrovka-teatterin kaappaustragedia (1) Ellen Niit (1) Ene Mihkelson (1) Frank Gehry (1) Gary Snyder (1) George Whitman (1) Google Art Project (1) Guggenheim (1) Heikki W. Virolainen (1) Helene Cixous (1) Hendaye (1) Hondarribia (1) Hrutshov (1) Hullun puolustuspuhe (1) Hullun taivaassa (1) I Ching (1) Johanneksen tunnustuksia (1) Jouko Tyyri (1) Juha Seppälä (1) Juhani (1) Jukka Mallinen (1) Julia Kristeva (1) Kalashnikov (1) Kalevala (1) Kamiel Vanhole (1) Karen Blixen (1) Kari Sallamaa (1) Kekkonen (1) Kodin enkeli (1) Konkka (1) Koskenpesä (1) Kun kyyhkyset katosivat (1) Lauri Viita (1) Lilli Promet (1) Majakovskin selän takana (1) Manuela Gretkowska (1) Marie Darrieussecq (1) Mathias Rust (1) Merja Virolainen (1) Metafyysinen kabaree (1) Mihail Šolohov (1) Mikrokosmoksia (1) Milan Kundera (1) Minna Canth (1) Mr.Smith (1) Musta purje Valkea Purje (1) Nainen unen peilissä (1) Paavo Rintala (1) Paracelsuksen haavamies (1) Paul Auster (1) Peking-hotelli (1) Pierre Loti (1) Pronssisotilas (1) Putinin Venäjä (1) Ruttohauta (1) Shakespeare and Company (1) Shakespeare and Company (1) Sofi Oksanen (1) Stalinin aika (1) Stendahlin syndrooma (1) Suojasää (1) Suomalais-ugrilainen kirjailijakonferenssi (1) Suvikunta (1) Tappajapuu (1) Tietämättömyys (1) Tiina Pystynen (1) Turgenev Metsämiehen muistelmat (1) Työmiehen vaimo. feminismi (1) Tšernobyl (1) Udmurtia (1) Unennäkijän muistelmat (1) Unni Drougge (1) Unto Kupiainen (1) Valko-Venäjä (1) Vanhat kirjoitukset (1) Vanhoja tietokoneohjelmia (1) Veikko Huovinen (1) Veitikka (1) Viktor Šibakov (1) Virginia Woolf (1) Viron miehitysaika (1) Vladimir Putin (1) Väinö Linna. Kirsi Kunnas (1) W.G.Sebald (1) Yrjö Jylhä (1) Zoona (1) armenialainen kosija (1) blogit (1) elämänkerrat (1) emigrantin juurettomuus ja kielettömyys (1) globalisaatio (1) huumori (1) inkeriläiset (1) juhlat (1) kirjoittaminen. L.Onerva (1) kissat (1) lukihäiriö (1) luonto (1) matkapäiväkirja. (1) mieskalenteri (1) mieskirjailijat (1) muisti (1) naiskirjailijat (1) naiskirjallisuus (1) omaelämäkerrallisen romaanin problematiikka (1) seksi (1) syksy (1) taidetta (1) tasa-arvo (1) tavis (1) testit (1) tunnustuskirjallisuus (1) työmaani (1) tšetšeenit (1) vaalit (1) vasenkätisyys (1) virolaiset kirjailijat (1)