torstaina, tammikuuta 22, 2015

Vanhat kirjoitukset1: Memento mori

Runsaan viikon  viikon   kuluttua  Kirjailijan päiväkirja  täyttää  13 vuotta.  Se on  pitkä  ikä blogille.  Aloitin  blogin  2.2. 2002.  Siihen  aikaan    blogit  olivat   harvinaisia  ja   blogaaja pidettiin  joko  nörttinä   tai     narsistisena   tyyppinä , joka korosti itseään  eikä  saanut kirjoituksiaan  muualla julkaistuksi.   Ennustettiin että  blogaaminen on ohimenevä  ilmiö. Mutta toisin  kävi. 

Syntymäpäivän kunniaksi  olen päättänyt  ruveta julkaisemaan  vanhoja  kirjoituksiani  tässä  blogissa (uudempia kirjoituksia on  Sanat-blogissa).  Ensimmäinen  vanha kirjoitus  on  vuodelta 1961, jolloin  olin  kaksikymmentävuotias. Se ilmestyi  Hesan Teinin numerossa 2/1962 otsikolla Momento mori.  Tarkoitin  varmaankin Memento moria,  suomeksi  Muista kuolevaisuutesi,  mutta  en sanasokeana  huomannut virhettä, ja niin   juttu  julkaistiin  virheine päivineen.  Toista osaa ei koskaan ilmestynyt.



ANITA   KONKKA:   MOMENTO   MORI   OSA   l 

"Haluan ostaa sanoja. Tarjouk­set pyydän lähettämään nimi­merkille Tyhjä ympyrä." Mies tutki paperia, tuumii: lie­nee paras muoto. Ei auta enää korjailla. Kissa naukuu ovella. Yö on tu­lossa. Ilmoituskonttoriin ehtii vielä. Lehdet kahisevat puisto­käytävällä. Lehteä polviin saak­ka. Onhan syksy. Toimitustalon seinään nojaa kas­voton mies. sanoo: Liian myö­hään. On jo suljettu.  Mutta eihän vielä ole aika.  Aika on jo, kääntynyt lappeelleen vastapäisen talon ka­tolle. Katsokaa. Lehtitalon ovi aukeaa. Toimitussihteeri viittaan kääriytynyt kulkee vinoin askelin kadun poikki. Mies juoksee hä­nen peräänsä heiluttaen paperi­arkkia kädessään.
  ” Odottakaa. Kääntykää takaisin.”
   Toimitussihteeri ei kuule, pyörtää kadunkulmasta ja katoaa ristikkoportista sisään. Tuuli ravis­telee katupuun jäseniä. Lehdet juoksevat tuulen tieltä likaviemäreilun. Mies seisoo yksin ka­dulla. Toimitussihteeri on pysäh­tynyt aidan taakse. Hän puristaa salkkuaan kainalossa, pitää ha­tustaan kiinni.
 ”Mitä haluatte?”
      ”Ottakaa    ilmoitukseni    huomi­seen   lehteen.”
      ” Mahdotonta,   on  jo   täynnä.”
      ”No  ylihuomenna   sitten.”
      ”Ei  ilmesty  ylihuomenna.   Tal­viloma,     ymmärrättekö.     Palatkaa asiaan   huhtikuussa.”
       Näine   sanoi­neen hän  lähtee.  Katuvalot sam­muvat  yksi   toisensa  jälkeen.
      ”Misu,   Misu.   Kiskis,”   huutelee muuan  nainen  ovenraosta.
      ” Anteeksi  rouva, kulkeeko enää mitään   autoa  maaseudulle?
      Ovi   paukahtaa  kiinni. Tämäpä    ikävää.    Täytyy    lähteä jalkapatikassa tädin luokse. Tänne en kuitenkaan jäädä talveksi. Ei ole sanoja. En voi tehdä työ­tä. Pitäisi ostaa suurempi varas­to kerrallaan, mutta kun ei ole varoja. Kirjailijan ammatti on siitä kirottua.
     ”Eläin,   oletko   yksin,   jos    olet, lähde  mukaani.   Haemme  kissani.”
Mies   ja   koira   kävelevät   puisto­käytävää pitkin.  Tuuli  on lakais­sut   lehdet  syrjään.   Hiekka  nars­kuu   askelien   alla.   Lepakot   len­televät vajan  ympärillä.
     ”Kissa,    tule   mukaani.    Täältä ovat kalat loppuneet,  joki  kuivu­nut.    Täältä    ovat    linnut    lähte­neet,   puut   kuolleet.”
     Mies,     kissa    ja   koira   kävelivät maaseudulle   päin.   Pilvet   riippu­vat   puiden   oksistossa. Eksynyt  pöllö  huhuaa  nälkäänsä.
—  Tuossapa     kaunis     kivi.     Jos hakkaisi     siitä     sanoja    itselleen. Mitä     ajattelenkaan.     Eihän     se käy. Liian paljon vaivaa. Värikin on ikävän harmaa.  Harmaita sa­noja  minulla  on   tarpeeksi. Kissa   maukuu,   ei   jaksa   kävellä. Sillä   ei   ole   parkkiintuneita   jol-kuanturoita.    Mies   nostaa   kissan syliinsä,   pyyhkii   hikeä   otsaltaan. Hengitys   kohoaa,  huuruna   hänen sieraimistaan.
—  Tuntuu  raskaalta jaloissa. Mi­nähän  mahdan  olla.   Kysyn  tuol­ta    tytöltä,    joka    istuu    kivellä. Merkillistä  nähdä ihmisiä.  Ei  ole tullut     yhtään     ihmistä    vastaan tällä   matkailani.   Ehkei   hän   ole ihminen,    on   nymfi.    Nykyaikana ei   mikään   ole   mahdotonta,   sen jälkeen  kun  Jumala,  muutti  Ari­zonaan.
-—• Hyvää iltaa, neiti. Voisitteko auttaa minua.
Tytön tukka heilahtelee tuulessa. Jäähileet kimaltavat siinä. Hä­nellä ei ole nenää.
Hän e.i vastaa. Mies seisoo ym­mällään. Kissa hieroo tytön poh­keita.
Mies   muuttaa   äänensävynsä   sel­laiseksi   kuin  olisi   tuntenut  tytön vuosikausia ja kysyy: Oletko   onneton.
-—• Olen enemmän kuin onneton. —• Siksikö, ettei sinulla ole ne­nää.
—  Minulla   ei   ole   enää   mitään. Kadotin    Jumalan,    sen    mukana kaiken.
—• Eihän se mitään. Jumala asuu Arizonassa, kaipasi vaihte­lua, muutti sinne. Älä sure. ny­kyään pääsee lentokoneella muu­tamassa tuimissa Atlantin yli. —• Sinä olet erehtynyt, sanoo tyttö. Jumala ei ole olemassa, ci edes Arizonassa.
Katso tätä maata; kiviä, puita kuivettuneita puita. Katso ava­ruutta ; ääretöntä tyhjyyttä. Ei ole mitään.
Ja tyttö painaa kätensä kasvoi­hin.
—  Voithan    kuvitella,    että    Ju­mala    011    olemassa.    Sinulla    on mielikuvitus.    Käytä    sitä.    Ilman mielikuvitusta      todellisuus      olisi kuin harmaa, rosoinen  kivi.  Mie­likuvitus  antaa  värin  ja   tuoksun elämälle.
Tyttö ei kuule. Hänen hartiansa nytkähtelevät. Ehkä hän itkee. Mies tuntee olonsa vaivaantu­neeksi. Surevia pitäisi lohduttaa, mutta millä tavoin? Mies laskee kätensä tytön harteille. Tyttö ei liikahdakaan. Kun ihmistä kos­kettaa, hän värähtää, vetäytyy loitommaksi tai tulee lähemmäk­si koskettajaa. Ehkei tyttö ole ihminen vaan metsänneito. —- Kuule osaatko sanoja. Onko sinulla, mies kysyy muistettuaan, mitä häneltä puuttuu.
—  Anna    minulle   kissasi,    sanoo tyttö.
-— En voi antaa sitä.
—  Silloin   en   ininäkään   voi   an­taa  sanojani.
Mies lähtee, tyttö jää kivelle. Matkalla hän harmittelee, ettei pyytänyt tyttöä mukaansa. Ei kannata enää kääntyä takaisin. Tie mutkittelee kalliomaastossa. Puhclinlankoja lojuu sotkuisena vyyhtenä tieliä. Koira tarttuu kolmesta jalastaan kiinni niihin. Mies auttaa sen pois. Matka jat­kuu. Kalliot jäävät taakse. Met-sänkairialosta kohoaa sumu. Tus­kin näkee esteensä. Mies saapuu aukiolle. Joka puolella näkyy tiilipinoja. lautapinoja, hirsi-pinoja. Taloja ei ole. Pari pur-
kamatonta savupiippua törröttää taivasta kohden. Ihmiset ovat kadonneet. Koirat eivät hauku. Erään lankkukasan kupeella istuu ukko kiikkustuolissa, polttelee piippua paksuun huopaan kääriy­tyneenä.
—- Kuulkaahan. missä ihmiset ovat. miksi talot purettu.
—  Valtiolta   tuli   käsky. —• Tunnetteko    tätiäni.
• Kylin,   hän   on   vannassa   pyy­killä.
—  Lähdcnpä   sitten    sinne   päin. Täti   seisoo   vedessä,   hame   kää­rittynä     vyötäisille     ja.     huuhtoo pyykkiä.  Hänen  ryhtinsä  on  käy­nyt   kumarammaksi,   mutta   tiuk-kailmeisemmäksi.
• - Täti. anna leipää. On kova nälkä.
—  Vai   tulit   sinä   taas   ruokitta­vaksi.
Kelpaa sitä rypeä maailmalla, ja kun rahat loppuvat tulla tänne kerjäämään. Hae perunakuopal­ta. Asun siellä ukon kanssa. Ei ole muutakaan kun veivät katon pään päältä. Kovin on outo aika. Mies lähtee paarustamaan mäkeä ylös. Hän heittäytyy lavitsalle. Hiiri juoksee lattian ylitse. Hän nukahtaa kohta.

© Anita Konkka





2 kommenttia:

Mustis kirjoitti...

Ihailuni, olet pitkän tien kulkija myös tällä Blogistaniassa:)

Anita Konkka kirjoitti...

Kiitos Mustis :)

Tunnisteet

unet (12) Kirjallisuus (6) Ekstrat (4) kirjat (4) muistelmat (4) bloggaaminen (3) kirjoittaminen (3) Arvo Turtiainen (2) Handke (2) Juhani Konkka (2) Knausgård Taisteluni (2) identiteetti (2) kirjailijat (2) taide (2) Aleksandr Fadejev (1) Anna Ahmatova (1) Anna Politkovskaja (1) Arvo Valton (1) August Strindberg (1) Best European Fiction 2011 (1) Bilboa (1) Boris Pasternak (1) Bulganin (1) Claudia Magris (1) Colette (1) Cézannen asetelmia näytönsäästäjässä (1) Dubrovka-teatterin kaappaustragedia (1) Ellen Niit (1) Ene Mihkelson (1) Frank Gehry (1) Gary Snyder (1) George Whitman (1) Google Art Project (1) Guggenheim (1) Heikki W. Virolainen (1) Helene Cixous (1) Hendaye (1) Hondarribia (1) Hrutshov (1) Hullun puolustuspuhe (1) Hullun taivaassa (1) I Ching (1) Johanneksen tunnustuksia (1) Jouko Tyyri (1) Juha Seppälä (1) Juhani (1) Jukka Mallinen (1) Julia Kristeva (1) Kalashnikov (1) Kalevala (1) Kamiel Vanhole (1) Karen Blixen (1) Kari Sallamaa (1) Kekkonen (1) Kodin enkeli (1) Konkka (1) Koskenpesä (1) Kun kyyhkyset katosivat (1) Lauri Viita (1) Lilli Promet (1) Majakovskin selän takana (1) Manuela Gretkowska (1) Marie Darrieussecq (1) Mathias Rust (1) Merja Virolainen (1) Metafyysinen kabaree (1) Mihail Šolohov (1) Mikrokosmoksia (1) Milan Kundera (1) Minna Canth (1) Mr.Smith (1) Musta purje Valkea Purje (1) Nainen unen peilissä (1) Paavo Rintala (1) Paracelsuksen haavamies (1) Paul Auster (1) Peking-hotelli (1) Pierre Loti (1) Pronssisotilas (1) Putinin Venäjä (1) Ruttohauta (1) Shakespeare and Company (1) Shakespeare and Company (1) Sofi Oksanen (1) Stalinin aika (1) Stendahlin syndrooma (1) Suojasää (1) Suomalais-ugrilainen kirjailijakonferenssi (1) Suvikunta (1) Tappajapuu (1) Tietämättömyys (1) Tiina Pystynen (1) Turgenev Metsämiehen muistelmat (1) Työmiehen vaimo. feminismi (1) Tšernobyl (1) Udmurtia (1) Unennäkijän muistelmat (1) Unni Drougge (1) Unto Kupiainen (1) Valko-Venäjä (1) Vanhat kirjoitukset (1) Vanhoja tietokoneohjelmia (1) Veikko Huovinen (1) Veitikka (1) Viktor Šibakov (1) Virginia Woolf (1) Viron miehitysaika (1) Vladimir Putin (1) Väinö Linna. Kirsi Kunnas (1) W.G.Sebald (1) Yrjö Jylhä (1) Zoona (1) armenialainen kosija (1) blogit (1) elämänkerrat (1) emigrantin juurettomuus ja kielettömyys (1) globalisaatio (1) huumori (1) inkeriläiset (1) juhlat (1) kirjoittaminen. L.Onerva (1) kissat (1) lukihäiriö (1) luonto (1) matkapäiväkirja. (1) mieskalenteri (1) mieskirjailijat (1) muisti (1) naiskirjailijat (1) naiskirjallisuus (1) omaelämäkerrallisen romaanin problematiikka (1) seksi (1) syksy (1) taidetta (1) tasa-arvo (1) tavis (1) testit (1) tunnustuskirjallisuus (1) työmaani (1) tšetšeenit (1) vaalit (1) vasenkätisyys (1) virolaiset kirjailijat (1)